Jari sai oman sosiaalityöntekijän
Kerrostalon rappukäytävän kaiteissa ja karmeissa on käytetty puuta ja siinä on patinaa, joka uusista taloista puuttuu. Se on myös huomattavan valoisa. Ylimmässä kerroksessa oven avaa Jari, joka on juuri muuttanut sisään omaan vuokra-asuntoon.
Yllätykseksi olohuoneen keskellä on arvokas vanha sohvakalusto, jollainen Aini-tädilläkin oli. Etsimme tulppaaneille kannun ja asetamme sen hyllyn päälle. Kotoista!
Seuraan liittyy pian Eira, joka on Vantaan kaupungilla työskentelevä sosiaalityöntekijä. Tarkoitus on kuunnella Jarin kokemusta siitä, kun vanki saa oman luottotyöntekijän siviilistä.
Mutta sitten soi puhelin. Jari on koevapaudessa ja työharjoittelussa. Sen vuoksi hänen on pidettävä puhelintaan auki.
Jari huutaa puhelimeen ohjeita lippusiimoista ja niiden yli tai ali yrittävistä kävelijöistä. Työ liittyy katoilta pudotettavaan lumeen ja jääpuikkoihin.
Onko joillain tosiaan niin kiire, että he eivät pelkää edes 400 kilon sekuntivauhdilla putoavaa jääkuormaa! Muutama voimasana kajahtaa, mutta tuskin saavuttaa kohderyhmää.
Jari kertoo tarinaansa ja vastailee ajoittain puhelimeen. Hän on taustaltaan moninkertainen rikoksenuusija. Eira istuu hiljaa, mutta kommentoi ajoittain tarinaa.
Jari sai oman työntekijän siviilistä
Eira tuli tapaamaan Jaria vankilan avo-osastolle vuonna 2009, kun Jarin rangaistus oli nivelkohdassa.
– Silloin mun rangaistusajan suunnitelma näytti siltä, että mahdollinen siviilityö tuli kyseeseen ja mahdollinen koevapaus, jota olin touhunnut koko vankilakauden. Se pitää jo vankilassa tehdä se alustava homma niin pitkälle, että on jatkomahdollisuuksia, Jari kertoo ja tekee selväksi, että vangin pitää olla itse aktiivinen.
Vankila otti yhteyttä Eiraan ja hän tapasi Jarin vankilan tapaamistilassa.
– Kävimme läpi, mitä on tavoitteita ja mitä on tarvista, mitä mä haluan ja pystyykö Eira auttamaan mua sitten siinä, kuten asunnossa ja toimeentulossa, Jari muistelee.
– Sitten siinä kyseltiin tarkkaan mun aikomuksia ja mitä mä olin itte ottanu selvää asioista. Ja kun joka asia on semmonen! Mullakin on tausta semmonen, että olen kirjoissa ollu 15 vuotta niin kaikkia käytännön asioita…että miten mä maksan laskut, miten mä käyn pankissa, mikä se kela on, asumisasiat ja kaikki tämmöset…
Eira kertoo, että tapaamisen jälkeen hän päätti ottaa Jarin asiakkaakseen. Tällä oli motivaatiota, asia, jonka Eira pystyi kokeneena sosiaalityöntekijänä arvioimaan.
Eira on yksi valtion asunnottomuusohjelman rahoilla palkatuista työntekijöitä. Vantaan kaupungilla heitä työskentelee kuusi ja määrä aiotaan moninkertaistaa. Eira on sosiaalityöntekijä ja muut jo palkatut ovat asumisohjaajia
Eira on kuitenkin ainoa Suomessa, joka on palkattu pelkästään vapautuvien vankien tukemiseen. Muilla on muita yhdistettyjä töitä. Eiran mukaan vankeihin erikoistuneita työntekijöitä tarvitaan.
– Tää on sen verran erikoishommaa ja erikoistietoa pitää olla. Vankilaorganisaatio on ihan eri maailma kuin siviilimaailma. Lisäksi kuntien sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät ovat nykyisin niin valtavat, etteivät he voi uhrata tällaista aikaa yhdelle asiakkaalle. Pidän itse edellytyksenä sitä, että mulla on antaa asiakkaalle se aika, minkä hän tarvitsee. Vapautuvilla kaikki asiat on solmussa ja sekaisin, Eira kertoo.
Hänellä on asiakkaana 26 vapautunutta ja 11 uutta on tulossa kevään aikana.
– Siviiliin päästessä auttaa parhaiten vankilan ulkopuolinen työntekijä, kun kerran yhteiskunnassa on sosiaalityöntekijät. Eira jaksaa kattoo tällasta nelikymppistä äijää, joka ei osaa tehdä yksinkertasta asiaa, Jari kiittelee.
Eiran ja Jarin suhde alkoi rakentua kuin pullapitko. Kumpikin on tiennyt, missä mennään, eikä Jarin ole tarvinnut joka kerta alkaa alusta selittää Eiralle asiaansa.
– Eira tiesi, missä mua pystytään auttamaan, mihin mä otan yhteyttä, miten ilmotan kaikista asioista ja puhelinnumerot. Mun taas piti ilmoittaa Eiralle tarkkoja päivämääriä, milloin mulla alkaa siviilityö ja että mä tartten junalipun, että mä pääsen sinne siviilityöhön. Sitten asumisasioiden järjestely – siihen tarvittiin Eiran maksusitoumus.
Leipurina pullapitkolle toimi vankila.
– Aina kun asiat etenivät, sitä mukaan toimittiin. Koska vankila päätti sen, koska mä pääsen siviilityöhön ja koevapauteen, Jari selventää.
– Vaikka vankila ilmoitti jotain, niin soitin silti ite perässä, huolehdin omat asiani ja siinä olen varmaan poikkeuksellisen aktiivinen.
Tähän Eila nyökyttelee.
– Kyllä olet. Sä ite hoidat sen sijaan että sä oletat, että joku muu hoitaa, jolloin asia voi jäädä hoitamatta.
Jari haluaa vielä korostaa, että vangin asioiden etenemiseen tarvitaan erilaisia lausuntoja.
– Kun avotaloon pääsyä kivitalossa punnitaan ja vastaavasti siviilityön mahdollisuutta avotalossa, niin asiat ei todellakaan ole niin, et laitat vaan anomuksen, vaan vangin on todellakin saatava hyvät paperit siviilin puolelta, joka työllistää, tai perheeltä, sillä vankila ei pelkkää vangin sanaa luonnollisesti usko lainkaan.
Muutto vankilasta asumisyhteisöön
Pian alkoi tulla päätöksiä, joilla siviilityö tuli mahdolliseksi.
– Sitten otin Eiraan yhteyttä, että päätös on tullut. Viikkoa aikaisemmin hoidettiin sitten junalippuasiat kuntoon.
Siviilityö alkoi loppuvuodesta. Kuukautta myöhemmin alkoi koevapaus. Siviilityön aikana Jarin piti mennä yöksi vankilaan. Koevapaudessa Jari siirtyi asumaan Kritsin asumisyhteisöön, joka sijaitsee Helsingin Kalliossa.
– Koska olin käynyt töissä kunnolla, sille ei nähty estettä. Eiralta tämä vaati päätöksentekoa, kuten maksusitoumuksen tekemistä. Kunta maksaa koevapaudessa olevan asumisen.
Jari soitti lähes päivittäin Kritsin työntekijälle Jormalle koevapausasioista. Hän muistelee tämän vierailua vankilalla.
– Ihan kun tulis marsilainen ovesta, siviilivaatteet päällä ja puhuu ihan kuin oltais porttien ulkopuolella.
Jari kertoo sopeutuneensa asumisyhteisöön hyvin.
– Mullahan on sellainen luonne että mä tuun toimeen ihmisten kanssa melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Osittain se johtuu varmaan tästä mun adhd:sta, että mä oon tällanen moottoriturpa.
– Kyllä mulla ennakko-odotuksia oli, että siellä ollaan kännissä ja jätkiä on huonossa kunnossa, eikä mun olosta tule päihteettömänä mitään, mutta se olikin sitten ihan toistepäin, että kyllä siellä se valvonta oli kovaa.
– Sinne tuli toinen kaveri, joka oli kova treenaa ja oli jättänyt kaikki pois, ja kun meillä molemmilla on urheilutausta, niin käytiin sitten joka päivä salilla treenaamassa.
Siivoaminen ja ruuanlaitto ovat Jarilla hanskassa, koska hän on linnassakin ollut aina putsarina ja tehnyt ruokia keittiössä isoillekin ryhmille
Entä tuntuiko yhteisö liikaa laitokselta?
– Mä oon lusinu pääasiassa kivitalossa. Avotalossa olleelle yhteisöasuminen saattaa muistuttaa vankilasta, kun samassa solussa asuu vankeja tai entisiä vankeja. Puheet liikkuu siinä vankilakulttuurissa, mutta koska ovista pääsee ihan miten haluaa, niin se on sitten ihan siviiliä.
– Sain mennä ittekseni kauppaan ja tulin takaisin kolme tuntia ennen kotiintuloaikaa, etten mä vaan myöhästy, niin kyllä se tuntui ihan siviililtä tosi nopeesti. Kun vaan muisti ne soitot ja olla heti paikalla, kun jotain tulee, Jari kuvailee koevapautensa alkua.
Koevapauslaisten päihteettömyyttä valvotaan mm. tekemällä heille pistokokeina puhallustestejä. Puhelinta on pidettävä mukana ja siihen on vastattava, sillä “missä puhelin siinä on jätkäkin silloin”. Puhelimessa on paikannin.
Asunnossa pitää olla kello 22-06. Muina aikoina saa liikkua vapaasti Helsingin alueella. Vankilalta voi hakea lupaa jos haluaa vierailla sukulaisten luona muualla.
Aikaa yhteisössä vietettiin mm. biljardia pelaamalla Rediksessä. Jouluna oli ruokailu.
– Rediksellä ja Stopilla on niin paljon tarjottavaa, että kyllä sä aika undulaatti oot, jos sä jäät siinä peukaloita pyörittelemään! Stopissa porukka on lämmin ja ottaa hyvin vastaan ja siellä on sitä kahvittelua. Sosiaalisuus tulee heti – aletaan höpisee ja on tosiaan muitakin asioita kuin linna, viina ja huumeet – puhutaan lapsista ja perheestä ja töistä.
– Siinä alkaa kiinnittää huomioo omaan kielenkäyttöönsä, p…le ja s…na ei sovi kun ne karahtaa aika äkkiä korvaan siviili-ihmiselle, Jari selventää.
Kuka auttaa Nyytiä?
Eiran asiakkaaksi pääseminen on yksi Jarin työvoitoista. Hän oli jo vuosia herättänyt muissa vangeissa ja vankilan virkailijoissa ihmetystä aktiivisuudellaan.
– Soitan ja kyselen, koska mä halusin yrittää.
Jos rutinalappuun ei heti vastattu, hän tarttui puhelimeen. Rutinalappu on lappu, jolla eri asioita ilmoitetaan virkailijalle. Jari soitti omalla puhelinkortillaan myös viranomaisille vankilan ulkopuolelle. Jos sekään ei tuottanut tulosta, hän pyysi vankilan ulkopuolella olevia läheisiään ottamaan selvää asiasta.
Vankilassa järjestettäviä päihdekursseja Jari on käynyt useita. Päihdekurssin käytyään vanki kuitenkin usein palautetaan suljetulle osastolle. Jari alkoi soitella avotaloja läpi ja sai tietää, että eräässä avotalossa on kurssi nimeltä Matkalla muutokseen.
– Avotalon sosiaalityöntekijä tuli käymään kivitalossa. Se kurssi on tämmösille vanhemmille hörhöille sopiva, jotka ovat tätä myöten täynnä vankilaa ja haluavat alkaa yrittää ja päästä töihin. Mutta kun tässä on sata ja miljoonaa asiaa, niin tie nousee äkkiä pystyyn! Mistä mä alotan, että mä saisin jonkun asian ees alkuun ja kun ei se tili riitä ja kun vouti vie, viimiseksi vietiin jo ruosteiset saabin vanteetkin kellarista, Jari havainnollistaa.
Jaria surettavat vangit, jotka jymähtävät kivitaloihin sen vuoksi, että he eivät saa sanaa suustaan selvin päin. Kuinka paljon heitä voitaisiin auttaa, jos vain ymmärrettäisiin, että he kärsivät viranomaispelosta ja jännittävät sosiaalista kanssakäymistä.
Vangeille syötetään samoja lääkkeitä kuin vanhuksille, jotka nujerretaan sänkyihin laitoksissa. “Nyyti nyytiäinen asuu talossaan ja pelkää, koska suuret hemulit tassuttelevat tiellä ja kaamea Mörkö ulvoo…”
Vankilaan Jari toivoo lisää aktiviteetteja ja yhteisöllisyyttä niille, jotka haluavat yrittää. Porukkahenki auttaisi nuorempia puhumaan opettelemisessa. Sosiaaliseen kanssakäymiseen pitäisi olla aikaa, salivuoroja tulee lisätä sekä palloiluhallia tulee alkaa käyttää.
– Nyt ovet menevät kiinni ja kaikki menee koko ajan suljetummaksi. Siellä ne jätkät syrjäytyy.
Jaria on joskus pyydetty työskentelemään nuorten rikoksentekijöiden kanssa, minkä ymmärtää, kun häntä kuuntelee. Vankilavuosina on kertynyt paljon arvokasta kokemustietoa.
Vankeinhoidon esimiehet voisivat hänen mukaansa ehdottaa päihdekurssien käyneille avotaloa tyyliin: “Nyt joka päivä kusikokeet ja anotaan sinne”. Itse “nyytit” eivät pysty toiveitaan esittämään, eivätkä toimintavaihtoehtoja näkemään, vaikka mielessä olisi esimerkiksi puutarhanhoitokoulutus.
Järjetöntä makuuttaa selleissä nuoria miehiä. Valtiovarainministerin tulisi herätä! Veroeurot tarvitaan esimerkiksi meidän eläkkeiden maksuun.
Diagnoosi auttoi ymmärtämään itseä
Moni vanhan koulukunnan juoppo on sairastunut alkoholiriippuvuuteen siksi, että alkoholista on saanut rohkaisua. Jarin omalla päihteidenkäytöllä puolestaan on kytkös adhd:hen (Attention Deficit Hyperactivity Disorder). Se on aivoissa oleva neurologinen häiriö, joka aiheuttaa ylivilkkautta, vaikeuttaa keskittymistä ja johtaa hoitamattomana usein yhteiskunnasta syrjäytymiseen.
– Jos ottaa pari kaljaa, mikä toleranssi tietysti nousee pian mäyräkoiraan, niin se rauhoittaa. Silloin pystyy keskittymään asioihin, Jari kuvailee.
Ei ihme – onhan alkoholi lamaava aine toisin kuin esimerkiksi kahvi. Alkoholin avulla Jari pysyi hiljaa ja pystyi ajattelemaan.
Jari alkoi käydä jo avotalosta käsin a-klinikalla. Hän löysi sieltä ihmisen, joka puhui samaa kieltä ja jonka kanssa hän tuli hyvin toimeen. Tapaamiset ovat jatkuneet kolmen viikon välein.
– Ajattelu ja keskittyminen edellyttää, että pitää tehdä samalla jotain. Kun menen salille, niin pystyy ajattelemaan. Se on se mun adhd-pillerini nyt.
– Suuri merkitys on ollut sillä, että pääsin adhd-lekuriin – että vammallani on nyt nimi eikä sitä tarvitse piilotella koko ajan. Siihen on saatavissa lääkkeet ja ne on nyt kohta mulla kädessä.
Lääkärit ovat kertoneet, että muutos tulee olemaan radikaali.
Jari odottaa paljon tulevaisuudelta.
– Pystyisin ajattelemaan yhtä asiaa kerrallaan! Kyllä mä kattelen ihmsiä niin kateellisena, jotka pääsee sohvalle lukee kirjaa. Mä en oo siihen pystyny enkä yhtäkään filmiä ole kattonu alusta loppuun. Mulla menee filmin kattelemiseen 15 minuuttia, kun oon ne kaikki kattonu kuvakelauksella.
– Tottakai täytyy sanoa myös se, että kun mulla on tää 40:n kriisikin ja sitten tää urheilu, siellä avotalossakin asuin salilla, ja olen oppinut itseäni vähän jarruttelemaan adhd:sta.
Jarin lapset ovat huomanneet, että isä on ihan erilainen. Kun he olivat pieniä, hän oli etäinen eikä osannut luvata mitään asioita varmasti. Kaveripiiri koostuu nyt työkavereista ja nuoruuden ystävistä, jotka ovat raittiina.
Jari on niin toiminnallinen, että häntä hieman ärsyttävät laiskat ihmiset.
Salilla hän nostelee puntteja ja käy nykyään myös spinning-harjoituksissa, body combatissa sekä tankojumpassa eli body pumpissa. Keväällä hän menee “vetäseen puolimaratonin”. Linnassa hän juoksi pientä pihaa ympäri ja veti pipoa tiukemmalle. Hän voisi toimia esimerkiksi kuntosaliohjaajana.
– Salilla puntit loppuvat usein 70 kiloon. Osaan neuvoa, miten jo 10-15 kilolla voi tehdä liikkeitä, joiden jälkeen kaveri on ihan poikki.
Eira auttoi omaan pesään
Miten Jari näkee nyt Eiran roolin?
– Eira on ollut lähtökohta siihen, miten mä oon pystynyt viemään asioitani eteenpäin. Että mä mahdollistaisin oman realistisen siviilitavoitteen ja että olisi oma pesä, mistä voi jatkaa. Kun mä pääsen kokonaan vapaaksi (koevapautta seuraa ehdonalainen toim.huom. ), niin se ei oo enää mikään muu päivä, kun että saan olla yhteentoista ulkona.
Jari kokee, että hänellä on pelimerkit jatkoon. Hänen ei tarvitse “seisoa anttilan muovikassi kädessä vankilan portilla”.
Kuva: Unsplash