Istuva härkä
Kaupunki näyttää parhaat puolensa juuri tällä hetkellä, aurinkoisena syysaamuna, kun ihmiset kävelevät määränpäihinsä kuka lehmän lailla löntystäen, kuka säikkynä loikkien kuin kaupunkijänis.
Meidän määränpäämme on kirjasto. Kirjastot ovat hienoja laitoksia, kuten uimahallitkin. Niissä ei katsota ihmisen asemaa, kukkaroa eikä edes rikosrekisteriä, vaan kaikkia palvellaan samanarvoisina – valitsi hän sitten Dostojevskin Idiootin, Moottori-lehden tai Raija Orasen Isorintaisen naisen.
Tästä – ihmisten erilaisuuden kunnioittamisesta – tuntuukin syntyvän keskustelumme teema.
Kahvia edessäni hörppii Jere, joka näyttää hieman kaupunki-intiaanilta. Stressistä tai ahdistuksesta ei näy häivääkään – pikemminkin mies voisi olla juuri hotjoogasta pullahtanut. Ääni on miellyttävä kun radiojuontajalla.
– Kattelaan mitä tästä tulee, hän toteaa hyväntuulisesti kun kerron, että jutun saa tarkistaa. Tässäkin on alkuperäiskansalle ominaista tasapainoa ja harmoniaa…
Kun nostamme asiat kupin viereen ja alamme kaivella niitä pipetillä – sehän tämän palstan tarkoitus on – rauhanpiipun takaa alkaa hieman pöllytä. Löytyyhän tästä oriista ytyäkin!
Vankilaan Jere joutui pari vuotta sitten. Ensin hän istui suljetussa vankilassa, kunnes noin puolen vuoden kuluttua sai siirron avovankilaan.
Joku sanoisi, että miehellä kävi tuuri mutta Jere on toista mieltä. Paljon mieluummin hän olisi jäänyt suljettuun vankilaan.
Häh? Intiaanien kuuluu ratsastaa avoimen taivaan alla, ei istua tiipiissä. Vai olenko ymmärtänyt jotakin lapsena väärin?
Ei tippa tapa…
Jere toteaa, että yleisesti ottaen hänellä ei ole vankilajuttuun mitään pahaa sanottavaa.
– Mä oon aina tykänny kerätä kokemuksia ja nyt tuli tollanenkin kokemus.
Hän kertoo tähdänneensä tuomion alusta asti koevapauteen. Tämä on vankeuden lopussa oleva jakso, jolloin vanki saa asua omassa asunnossaan ja harjoitella siviilissä olemista.
Siispä kyselemään henkilökunnalta ja tutuilta vangeilta, miten koevapauteen pääsee!
Reitti oli kuulemma selvä: ensin avotaloon ja sitten puoli vuotta ennen tuomion päättymistä koevapauteen.
– Hyvin alussa siellä olevat tutut kerto, että miten vankilassa mennään ja miten se yleensä siellä toimii. Hyvin nopeasti mun piti päättää, että onko mulla mielenterveysongelma vai päihdeongelma. Koska Suomen valtio lähtee siitä, että sulla on pakko olla jompikumpi – et sä muuten olis vankilassa, Jere toteaa.
– Keskustelin asioista virkailijoitten kanssa ja mulle sanottiin, että jos ei mulla ole mitään ongelmaa niin silloin ei voida alottaa kuntoutusta. Ja jos ei voida alottaa kuntoutusta niin ne voi pitää mua siellä kivitalossa. Jos mä myönnän, että mulla on jompikumpi ongelma niin sitten alotetaan kuntoutus ja mä voin lähteä avotaloon, koska siellä on se kuntoutuskin eri luokkaa.
Istuva Härkäkin sai luodin selkänsä.
– En mä sitten mitään mielenterveysmerkintää halunnu, koska se kuitenkin jää sitten roikkuu johonkin, niin valitsin sitten ton päihdeongelman.
Kysymykseen eikö avotaloon pääse myös muista syistä, esimerkiksi jos haluaa töihin, Jere vastaa myöntävästi mutta toteaa, että siihen on pitkä reitti.
– Kyllähän kaikki vangit varmaan haluais, mutta pitää olla jotain jatkuvuutta asioille, että pääsee avotaloon. Mulle sanottiin, että ota nyt se päihdeongelma sulle ja muista ettet missään välissä sano, että sä yrität kohtuukäyttäjäksi vaan sano tästä eteenpäin tuomion loppuun, että sä aiot täysin raittiiksi. Älä vaihda sitä mielipidettä matkan varrella niin pääset ensin avotaloon ja sitten koevapauteen.
– Näin mä tein ja tässä mä oon.
Koevapaus antaa itsenäisyyttä
Jere on vielä vanki mutta koevapaudessa. Hän saa liikkua kaupungin alueella päiväsaikaan mutta illalla hänen on mentävä kotiin viimeistään kymmeneltä.
Jere ja hänen avovaimonsa hankkivat koevapauden alussa vuokra-asunnon vapailta markkinoilta, sillä heillä oli säästössä rahaa eivätkä he halunneet hakea kaupungin tai säätiön vuokra-asuntoon.
– Täällä on määrättyjä kaupunginosia ja määrättyjä taloja, joissa asuu tyyppejä, joita sä oot nähny vankilassa. Ja kyllähän se näin on, että näissä taloissa asuu ihmisiä, joilla ei ole paljon tuloja ja jotka haluaa halvan vuokran. Luottotiedot on menny ja näin sä joudut määrättyihin taloihin. Se tarkottaa, että suurin piirtein 24 tuntia vuorokaudessa sun ovikello soi siellä. Siellä on niin sanottu kaveri – en mä halua sellasiin paikkohin, Jere kertoo.
Koevapaudessa jokaiselle vangille tehdään henkilökohtainen suunnitelma. Kahta samanlaista ei ole. Vangin tulee noudattaa hänelle tehtyä suunnitelmaa ja liikkumista rajoitetaan ja valvotaan. Jerellä on valvontakännykkä, jonka tulee olla auki ja siitä on soitettava vankilaan kolme kertaa viikossa tiettyyn aikaan. Hän myös käy vankilassa kahden viikon välein juttelemassa.
Jeren tulee laatia itse oma viikko-ohjelmansa kahden viikon jaksoissa. Sitä ei kannata hänen mukaansa tehdä liian tarkaksi, koska ohjelmasta poikkeamisesta tulee ilmoitta vankilalle. Liikkumavara jää suuremmaksi.
– Ensin mä ilmoitin, että käyn avantouimassa, mutta jos mä en halunnutkaan lähteä, mun piti ilmottaa siitä vankilalle. Nyt mä en kirjota vaan soitan vankilalle, että nyt mä meen uimaan, paan puhelimen lukolliseen kaappiin ja tuun tunnin päästä takaisin. Näin mä pidän päätäntävallan itellä.
Yhtenä päivänä viikossa ohjelmana on arjen hallintaa. Se tarkoittaa esimerkiksi siivousta ja laskujen maksamista. Muutaman kerran vankilasta on soitettu ja pyydetty tulemaan pihalla olevaan autoon. Sillä vartijat ovat ottaneet häneltä suusta huumausainetestin ja puhalluttaneet. Koevapaudessa oleva ei saa käyttää päihteitä.
Pokkurointi ei miellyttänyt
Vähän aikaa sitten hän tapasi vangin, joka halusi tietää, miltä Jerestä tuntui, kun koevapaus oli pian loppumassa.
– Kerroin että tää ei todellakaan ole mikään sateenkaaren päässä oleva kultatynnyri. Tää on erittäin raskas. Tää on kuin lopputentti jonka sä oikeasti haluaisit suorittaa että saisit sitten paperin jonka tarvitset. Ei tää ole helppoa ja tää on kaikkea muuta kun mukavaa.
Kivitaloon menoa tuomion alussa Jere ei kokenut vaikeaksi
– Mun oli hyvä mennä vankilaan. Mä en ollut mokannut siviilissä ja mä tunsin jo sieltä porukkaa.
Jos Jeren pitäisi lähteä loppuajaksi takaisin, hän menisi kivitaloon, koska avotalo oli hänelle kaikista vaikein.
– Avotalo oli hieno paikka mutta mä ehkä menin sinne liian aikaisin. Mulla tulee siitä mieleen armeija, mä ite suorin armeijan ja kersanttina tulin sieltä pois mutta armeijassa kuten avotalossakin pitää koko ajan pokkuroida. Kivitalossa oli helpompi olla. Sun ei tarvinnu esittää mitään.
Mietin, että nyt kivitalojen vartijat tykkäävät, kun kivitaloja on aina haukuttu.
Jere selittää, että vankilassa on monenlaisia ihmisiä. Joillakin on oikeasti kaikki mennyt ja heille on hyväkin siirtyä avotaloon, jossa saa rakennettua tulevaisuutta ja säästyy vähän rahaa, koska siellä tienaakin.
– Mä vaan kävin tsekkaamassa että minkälaista toi vankilajuttu on ja en mä sinne ole palaamassa todennäköisesti. Se, että mun piti pitää sitä linjaa yllä että mulla on päihdeongelma, se ahdisti kaikkein eniten koko tässä matkan aikana.
Pärstäkerroin vai tasa-arvo?
Kun Jereltä on kysytty, millainen paikka avovankila on, hän on vastannut, että joka vangilla on omat säännöt. Toiset saavat tehdä määrättyjä asioita ja toiset eivät. Lomat ja muut asiat riippuvat siitä, miten vanki käyttäytyy henkilökuntaa kohtaan.
Jeren mukaan hän ei pidä huonosta käytöksestä mutta hän ei pidä myöskään epäoikeudenmukaisuudesta.
– Kerroin, että tää on niin syvältä tää paikka. Vaikka olis kuinka kurjat olosuhteet, ne on ok jos ne on kaikille samat. Jos joku tulee sinne tuomionsa alussa ja istuu pitkää tuomiota, hänen on toivotonta suorittaa tuomionsa loppuu, koska hän näkee, ettei tämä voi mennä näin. Ei se ole oikeudenmukaista.
Kivitalossa ei auttanut hyvä eikä huono käytös, vaan kaikkia kohdeltiin tasa-arvoisesti. Avovankilan vakiovastausta ”sä et voi tietää taustoja” ei siellä Jeren mukana tunneta.
Mielikuva intiaanista on haihtunut ja tilalle onkin tullut jotain tuttua. Tässähän istuu pesunkestävä pohjalainen!
– Mä en halua haukkua vankiloita mutta on olemassa asioita, jotka oikeesti eivät ole oikein. Tasa-arvo on mulle tärkein asia.
Päihdekeskustelu sekoitti päätä
Jere kertoo että hänelle ehdotettiin avovankilan ulkopuoliseen kuntoutukseen lähtemistä, jolloin sosiaalitoimisto maksaisi hänen asuntonsa vuokran ja hän itse olisi maksanut vuokraa kuntoutuslaitoksen läheisyydessä olevasta tukiasunnosta.
Ehdotus katkaisi Jeren mukaan ”hänen valemittarinsa päihdeongelmaisena kuntoutettavana”.
Hän kertoi, ettei hän halunnut sosiaalitoimiston maksavan vuokraansa eikä hän halunnut kuntoutukseen. Hänen asiansa olivat hyvin.
Näin jatkuivat istunnot päihdetyöntekijän kanssa. Ne eivät Jeren mukaan muistuttaneet keskustelua vaan puhe oli lähinnä oletusten läpikäyntiä: mitä sitten teet kun näet baarin?
Koska Jere ei päässyt tuomionsa kahden ensimmäisen kolmanneksen aikana lomalle (koska uusi vankeuslaki nurinkurisesti myöhensi lomien alkamista), hän ei voinut keskustella työntekijän kanssa ”oikeista asioista”, vaan keskustelu muodostui ”hypoteettisesta saivartelusta, mitä yhteiskunnassa ehkä sitten joskus aikanaan tapahtuu”.
Moni vanki ei halunnut mennä päihdekeskusteluun, koska koki sen tilanteena, jossa työntekijä tuputtaa ainoata oikeata alkoholinkäyttöä eikä hänen kanssaan saa olla eri mieltä. Päihdekeskustelua ei voi kuitenkaan lopettaa avotalossa, koska silloin edessä on lähtö kivitaloon.
Joidenkin onnistui vaihtaa päihdekeskustelu psykologiin, kun he valittivat päänsä hajoavan päihdekeskustelussa.
– Mä ajattelin että tää on 50 minuuttia ja kattelin ikkunasta ulos ja sitten se kysyi että vai mitä? ja mä kysyin että mitä? Mä annoin sen puhua mutta moni hermostui ja osa sieltä joutu pois. Jos sä et menny sinne niin siitä tuli merkintä papereihin. Mä oon pitäny sen linjan, että mulla ei ole mitään esimerkiksi kurinpitoon liittyvää merkintää vankilan papereissa
On avovankilassa Jeren mielestä silti paljon hyvääkin. Perhetapaamiset ovat perjantaista sunnuntaihin, mikä saa monet hakeutumaan avotaloon. Jerekään ei hakeutunut takaisin kivitaloon, vaikka ajatus kävi mielessä monesti. Avovaimo oli ajatusta vastaan, sillä kivitalossa perhetapaamiset ovat vain muutaman tunnin kerran kuukaudessa, vartija työskentelee oven takana eivätkä verhot peitä ikkunoita pihalle.
– Itse mä rakensin sen tien, mitä mä lähdin taivaltamaan. Se oli varmaan oikea ratkaisu ja varmasti helpoin ratkaisu. Jos mä olisin jääny kivitaloon, olisi ollu mahollisuus, että mä olisin alkanut kokeilee aineita, koska niitä oli siellä niin paljon ja kyllähän sen tiesi vartijatkin.
Huumausaineita käytetään suljetuissa vankiloissa yleisesti paitsi vieroitusoireiden pitämiseen poissa myös viihdekäyttötarkoituksessa.
Mistä työpaikat koevapauslaisille?
Jeren tuttu yritti vaihtaa kymmeniä kertoja avotaloon, mutta ei päässyt, ”koska päihde- tai mielenterveysongelma puuttui”. Myöskään koevapautta ei myönnetty.
Jere epäilee, ettei koevapauksia saada lisättyä tällä meiningillä viranomaisten haluamiin määriin.
Toinen ongelmallinen asia on työpaikan saanti koevapauden ajaksi.
– Mä yritin ihan oikeasti saada työpaikkaa ja hain muun muassa siivousfirmoihin. Pääsin jopa haastatteluun mutta sitten sieltä peruutettiinkin haastattelu ja kerrottiin pomon päättäneen, ettei vankilasta saa suoraan ottaa. Rikosrekisteri ei kuulemma ole esteenä, mutta jos heidän asiakkaansa kuulee, että he palkkaavat suoraan vankilasta työntekijöitä, heillä menee maine.
– Jos tommoset firmat sulkevat ovensa koevapauslaisilta, minne ihmiset menevät töihin? Sä et myöskään voi tehdä itselle töitä. Ja kaikki firmat, joilla ei ole täysin puhtaita papereita, ovat suljettuna pois.
Ravintola-alaa puolestaan vankila ei hyväksynyt, koska Jerellä oli päihdeongelma.
Jere ei halunnut hakea omaan ammattiinsa, koska hän arveli sen vaikeuttavan työpaikan saantia alalta koevapauden jälkeen. Hän haluaa hakea töitä samalla viivalla muiden kanssa ilman että työnantaja tietää hänen istuneen vankilassa.
Pohdimme, mihin koevapauslaiset voisivat päästä, ja päädymme Pelastusarmeijaan ja kunnan vesilaitokseen.
Jere pääsi kuin onnen kaupalla yhdistykseen työelämävalmennukseen. Ensin hän oli turhautunut, mutta huomasi koevapauden edetessä motivaationsa töihin menoon nousevan.
Yhdistyksessä hän sai tarvitsemaansa aikaa toipua vankilasta. Ensimmäiset kolme kuukautta hän koki olevansa täysin kyvytön ja masentunut eikä halunnut puhua muiden kanssa.
Nyt hän katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen. Luottotiedot ovat kunnossa, rahaa on pankkitilillä ja työpaikka haussa. Kohta kädessä on vapauspassi.
Ei koskaan enää AA:ta
Koevapaudessakaan Jere ei ole päässyt eroon hänelle vastenmielisestä päihdekuntoutuksesta. Hän tunsi edelleenkin olevansa nalkissa kuin Istuva Härkä Buffalo Billin Wild West Show’ssa
– Mä oon käyny päihdetyöntekijällä tuomion alusta asti sekä avovankilassa että kivitalossa. Sitten kun lähdin koevapauteen, tuli yksi käynti A-klinikalla ja kaksi AA-ryhmää viikossa. Se on ollut tuskaa. Mä en kuulu siihenkään joukkoon.
– Viisi kuukautta olen käynyt AA:sa ensin kaksi kertaa ja nyt yhden kerran viikossa. Mulla on vielä kolme kertaa jäljellä ja sen jälkeen mä en enää ikinä mene sinne.
Mutta eikö tämä jos jokin ole kokemus, jos hän kerran haluaa kokemuksia?
– Joo-o, mutta tää oli liian pitkä kokemus!
Jere vakavoituu ja kertoo että toki ryhmät olivat kokemuksia, varsinkin kun hän sai käydä eri ryhmissä. Suurin ongelma oli se, että siellä puhutaan jumalasta koko ajan.
– AA on vaihtoehtona sille, että tämä koevapaus loppuu. Mä olen myös sitä mieltä että tämä on tosi väärin niitä kohtaan, jotka siellä oikeasti haluaa olla – että mä oon siellä pakosta. Joka kerta puhutaan siitä, että tää on vapaaehtonen eikä oo pakko tulla. Mutta mun on.
Erityisen vaikeana Jere koki koevapauden alun, jolloin hänellä oli kaksi kertaa viikossa AA, kerran A-klinikka ja lisäksi hän kävi kuusi tuntia töissä viitenä päivänä viikossa
– Mä meinasin hajota! Mä ajattelin että mä lopetan tän koko koevapauden.
– Onneksi vankila tuli asiassa vastaan ja kahden ja puolen kuukauden jälkeen työaika tippui eikä ollut enää kuin neljänä päivänä viikossa viisi tuntia.
– Ongelmana oli, että missä vaiheessa mä teen omia juttuja. Mulla oli myös avovaimo – hänkin halusi mun aikaa ja mä tarvitsin sitä aikaa itellekin. Mutta mulla ei sitä kerta kaikkiaan ollut.
Jeren miestä hänen koevapautensa oli väärin suunniteltu, koska alussa oli liian paljon ohjelmaa.
– Ne ajattelee sen niin, että sitten sä et kerkee lähteä väärille teille. Mutta kun takana oli kuitenkin pitkä tuomio, niin tuntui, että pää ei kestä kun sä et saa olla hetkeäkään yksin. Onneksi lähti kymmenen viikkotuntia pois.
Jere kertoo nyt tietävänsä, mitä haittaa on alkoholinkäytöstä mutta että se ei tule muuttamaan mitään hänen tulevaisuudessaan.
– En ole kahteen vuoteen ottanut hölääkään olutta vaikka varmasti olisin voinut koevapaudessakin. Olin tehnyt päätöksen, että tää hoidetaan. Jos mulla olisi ollu se ongelma, mä en olisi ehkä pystynyt tähän.
Kuva: Unsplash