Tekijä työn takana: Ritva Nikkilä
Asiakassihteeri Ritva Nikkilä on vangin ensimmäinen kontakti asumispalveluihin.
Ritva Nikkilä valmistui 1,5 vuotta sitten rikosseuraamusalan sosionomiksi Laurea ammattikorkeakoulusta. Sen jälkeen hän on toiminut asiakassihteerinä Tukiasumispalveluissa.
TuPa on nimensä mukaisesti tuettua asumista. Vanki voi hakea asumaan pääkaupunkiseudun tukiasuntoihin tai Kinaporinkadulla sijaitsevaan asumisvalmennusyksikköön, osallistua siellä ryhmiin sekä käydä henkilökohtaisia keskusteluja asumisohjaajien kanssa.
Kun vanki on täyttänyt hakemuksen vankilassa, Ritva käy hakemuksen läpi ja kirjaa tiedot tekniseen järjestelmään. Sen jälkeen hän sopii haastattelun vankilaan. Haastattelussa käydään läpi, millaisia palveluja säätiö pystyy tarjoamaan asiakkailleen ja mitkä ovat vangin omat odotukset.
”Osalla hakijoista on jo kosketuspintaa säätiöön. He ovat kuulleet kavereilta tai käyneet esimerkiksi Rediksessä”, Ritva kertoo. Myös vankilan työntekijä on usein mukana haastattelussa tukemassa vankia.
Joka viikko tukiasumispalveluissa on asukasvalintakokous, johon Ritva valmistelee esityksen. Asuntoihin on useimmiten jonoa.
Työn vastapainona akrobatia
Ritva on työskennellyt aiemmin nuorisokodissa päihde- ja mielenterveysongelmilla oireilevien nuorten parissa. Lisäksi hän on ollut työharjoitteluissa Riihimäen vankilassa, Tampereen KRIS-yhdistyksessä ja Sillanpirtissä.
Opinnäytetyönsä hän teki Porttiteatterista. Se on rikostaustaisten ja teatterialan ammattilaisten yhdessä muodostama teatteriseurue.
Ritva pitää asiakasryhmää mielenkiintoisena ja haastavana. Häntä kiinnostaa myös rikollisuus ilmiönä sekä päihde- ja rikostaustaisiin kohdistuva stigma. Halu auttaa on tärkeä ja Ritva pitääkin työtään äärimmäisen mielekkäänä.
Työstään Ritva palautuu harrastamalla ilma-akrobatiaa, kuten tankotanssia sekä rengas- ja kangastrapetsia. Tanssi, voimailu ja temppuilu vievät ajatukset muualle, sillä akrobatiaan pitää keskittyä täysillä.
”Jos työssä kohdatut asiat jäävät mietityttämään, niitä voi pohtia myös työryhmän kanssa. Ei tarvitse jäädä yksin”, Ritva kertoo.
Parhaillaan Ritva on aloittelemassa uutta työtä asumisohjaajana yhden asumisohjaajan lähdettyä opintovapaalle.
Asumisvalmennusyksikössä on 23 maksusitoumusperusteista tuettua soluasuntoa. Lisäksi Kriminaalihuollon tukisäätiöllä on 63 tukiasuntoa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.
Kuva: Kriminaalihuollon tukisäätiö