Vankilakierteestä omaan kotiin
Mä olin pyörinyt jo reilut parikyt vuotta päihteiden kanssa eikä mulla ollut ollut omaa kämppää vuosikausiin. Siinä pyöriessä päädyin taas kerran vankilaan ja sain passituksen Sörkan Lyvalle (lyhytaikaisvankien osasto).
Sen keikan lisäks mulla oli vielä yks lyhyempi tuomio tulossa, mutta ei mitään hajua, millon se tulee alas. Mä olin pyörinyt noissa kuvioissa, linnaan – kadulle – linnaan, jo sen verran monta vuotta, ettei mulla ollut mitään yhteyksiä mihinkään, että olisin mennyt mihinkään sossuun tai noin.
Aloin olla siihen pyörimiseen jo ihan loppu ja nyt taas sit vapautuisin ihan tyhjän päälle.
Lusimissuunnitelma
Siellä Lyvalla sit tapasin Mian Kritsistä. Se käy siellä aika usein puhumassa noista asumisjutuista ja pelaa sellasta Asumisen Monopolipeliä meidän kanssa. Se sanoi, että ihan ite valitsen vedänkö kamaa tai en, mutta asumista voi suunnitella silti.
Ja koska mulla oli vielä tuomio tulossa, se neuvo mua tekemään sellasta ”lusimissuunnitelmaa”, että saisin tätä kuvioo tehtyä mahdollisimman järkeväksi. Jo sen tulevan tuomionkin kannalta. Yks tehokas keino tähän on päihteetön ja kuntouttava asuminen, jonne voi päästä vaikka suoraan tuomiolta. Että olis edes joku turvallinen paikka missä saada elämää kondikseen.
Halusin kokeilla sitten päihteetöntä asumisyksikköä. Ei mulla ollut mitään muutakaan paikkaa minne mennä.
Alkuun se meni ihan hyvin, mutta sitten aloin retkahdella. Ne säännöt otti päähän… Lopulta sainkin sitten kenkää sieltä. Ihan oma moka, senhän mä osaan.
Jonkin aikaa pyörin taas kadulla, kavereiden nurkissa ja rappukäytävissä. Mia oli sanonut, että tavataan, oli tilanne mikä hyvänsä. Ja sinne mä sitten aina könysin, vähän paremmassa tai huonommassa kunnossa.
“Se oli oma halu, joka ratkas”
Välillä vähän hävetti se missä mä taas olin, mutta ei sitä koskaan kuulemma haitannut. “Se on sun matka”, se sano.
Lopulta löysin itteni taas vankilasta, tässä tapauksessa onneks. Mia tuli taas mua tapaamaan ja jatkettiin niitä suunnitelmia mitä oli aikasemmin puhuttu. Nyt mä olin vaan jo niin loppu, että olin valmis lähtemään rangaistuksenaikaiseen päihdehoitoon tuomion lopulla. Tällä kertaa mä olin tosissani.
Sitten mä olinkin valmiimpi päihteettömään asumiseen, jossa asuin melkein vuoden. Sen jälkeen sain kaupungilta oman asunnon. Oon ollut kuivilla kohta 3 vuotta.
Kyl se varmaan oli se oma halu mikä tän ratkas Olin niin loppu siihen pyörimiseen.
Ja tietty se, että on joku ihminen, joka pysyy siinä, ei tuomitse ja jaksaa potkia, vaikka mä en todellakaan ollu sillon parhaimmillani.