Vapautuvien vankien tilanne on huolestuttava
Viimeaikaiset uutiset hallituksen suunnitelluista leikkauksista perustoimeentulon tukiin, sosiaalihuollon palveluihin ja järjestöjen rahoituksiin yhdistettynä Rikosseuraamuslaitoksessa tehtävän kuntouttavan työn niukkoihin resursseihin ovat herättäneet perustavanlaatuisen huolen vapautuvien vankien tilanteesta.
Ollaanko Suomessa siirtymässä kuntoutuspainotteisesta kriminaalipolitiikasta takaisin rangaistuspanotteiseen? Nykyisen tiedon, tutkimusten ja kokemusten valossa tämä olisi iso harppaus kehityksessä taaksepäin.
Vankimäärät Suomen vankiloissa ovat kasvussa. Rikosseuraamuslaitos on tehnyt kattavan ja selkeän raportin laitoksen tilanteesta muuttuneessa ja muuttuvassa toimintaympäristössä. Vankien määrässä tullaan lähestymään 2000-luvun lopun tilannetta vuonna 2026, mikäli hallitusohjelmassa esitetyt rangaistusten ankaroittamiset hyväksytään. Vuonna 2023 Suomessa vankien päivittäinen keskimäärä oli 3143. Vankien määrän ennakoidaan lisääntyvän kolmen vuoden aikana yli 400 vangilla, kun huomioon otetaan jo voimaan tulleet lainsäädäntömuutokset seksuaalirikoslainsäädäntöön.
Ollaanko Suomessa siirtymässä kuntoutuspainotteisesta kriminaalipolitiikasta takaisin rangaistuspanotteiseen?
Koulutetun valvontahenkilökunnan vaje vankiloissa on jatkunut jo vuosia, ja vankimäärien koko ajan lisääntyessä henkilökunta on kovilla. Vaikeita päätöksiä on jouduttu tekemään, viimeisimpänä esitys Rikosseuraamuslaitoksen oman vanginvartijoiden koulutusohjelman lakkauttamisesta.
Rikosseuraamuslaitoksen resurssit eivät enää riitä valmentavan ja kuntouttavan toiminnan tarjoamiseen. Työtoimintaa tai esim. opiskelua on tarjolla vangeille koko ajan vähemmän.
Ongelmaksi vankiloissa koituu myös tilojen ahtaus. Tällä hetkellä ihmisiä on jo jouduttu laittamaan jopa neljän hengen selleihin. Selleissä vietetään parhaimmillaan, vankilan osastosta riippuen 18 tuntia vuorokaudessa, jopa enemmän. Tällaisissa olosuhteissa vankiloiden henkilökunnan turvallisuuden lisäksi myös vankien keskinäinen turvallisuus vaarantuu.
Erityisosaamista tarvitaan
Vangeilla on muuhun väestöön verrattuna huomattavasti useammin somaattisiin sairauksiin, päihteisiin ja mielenterveyteen liittyviä haasteita, ADHD-oireilua ja oppimisen pulmia (Vankien terveys ja hyvinvointi 2023). Vankien kanssa työskenteleviltä vaaditaan erityisosaamista, jota nimenomaan vankiloiden kuntouttavalla henkilökunnalla on, samoin kuin niillä järjestöillä, jotka tuottavat palveluita vankiloihin ja vapautumisen jälkeiseen aikaan. Hyvinvointialueilla asiantuntemusta on hyvin niukasti, ja niin ikään vähäisten resurssien kanssa kamppailevien alueiden on vaikeaa, jopa mahdotonta tarjota palveluita vankiloihin.
Hallituksen suunnittelemat ja osin jo toteuttamat työttömyysturvan, perustoimeentulotuen ja asumistuen sekä sosiaalihuollon palveluiden leikkaukset kohdistuvat suoraan rikosseuraamusasiakkaisiin, jotka usein ovat kaikkein heikoimmassa asemassa yhteiskunnassa. Niin kauan kuin vankiloissa ei ole tarpeeksi resursseja koulutukseen, kuntoutukseen ja työkyvyn arviointiin tai työllistymisen tukemiseen, on jatkossakin todennäköistä, että ihminen vapautuu vankilasta tukien varaan. Samalla kunnat menettävät potentiaalista työvoimaa.
Jos vielä lisäksi massiiviset leikkaukset järjestöjen rahoituksiin toteutuvat, vieläpä nopeutetulla aikataululla, ovat vankilasta vapautuvat hyvin heikoilla. Kolmannen sektorin järjestöt kantavat suuren vastuun rikosseuraamusasiakkaiden kanssa tehtävästä työstä tuottaen merkittävän osan palveluista vapautumisen nivelvaiheessa ja sen jälkeen. Julkiset palvelut eivät pysty vastaamaan kohderyhmän palveluntarpeisiin. Järjestöt järjestävät vankilasta vapautuville esimerkiksi asumisen, päihdetyön, perhe- ja läheistyön, oppimisen, työllistymisen palveluita sekä äärimmäisen tärkeää vertaistukea ja yksilöllistä, ammatillista ohjausta. Miten nämä kaikki olisi saatavilla hyvinvointialueilta ilman järjestöjen apua?
Kuntoutusajattelun kapeutuminen on taloudellisesti kannattamatonta
Kuvitellaan, että ihminen on suorittanut useamman vuoden rangaistuksensa suljetussa vankilassa, ahtaissa olosuhteissa. Hän ei ole saanut apua keskittymisvaikeuksiin, hän ei ole voinut opiskella, tehdä työtä, eikä hän ole päässyt haluamaansa päihdekuntoutukseen. Hän vapautuu asunnottomana, ilman suunnitelmaa työllistymisestä tai tietoa järjestöjen tarjoamista tukipalveluista. Hän vapautuu kadulle, tyhjän päälle. On äärimmäisen todennäköistä, että hän palaa vanhoihin kuvioihin, uusii rikoksensa ja joutuu melko nopeasti uudelleen vankilaan.
Uusintarikollisuudesta aiheutuu inhimillistä kärsimystä, yleistä turvattomuutta, sosiaali- ja terveyspalvelumenojen kasvua sekä syrjäytymisestä koituvaa tulonmenetystä.
Rikoskierteellä on monta kärsijää. Välittömin kärsijä on tietysti rikoksen uhri. Rikos on kriisi myös rikoksesta tuomittujen läheisille. Myös kaikki hyvinvointialueen asukkaat kärsivät uusintarikollisuudesta: siitä aiheutuu inhimillistä kärsimystä, yleistä turvattomuutta, sosiaali- ja terveyspalvelumenojen kasvua sekä syrjäytymisestä koituvaa tulonmenetystä.
Jos halutaan ajatella kustannustehokkaasti, tulisi pohtia ratkaisuja, jotka ovat sekä sosiaalisesti että taloudellisesti tehokkaita. Esimerkiksi avoseuraamukset ovat yhteiskunnalle huomattavasti edullisempia kuin ehdottomat vankeusrangaistukset ja voimakkaissa säästöpaineissa niitä tulisi senkin takia suosia. Vankiloiden resurssien ja kuntouttavan toiminnan turvaamiseksi edes jollain tasolla, olisikin syytä selvittää, onko olemassa vankiryhmiä, jotka voisivat suorittaa avoimempia seuraamuksia. Myös yhdyskuntapalveluspaikkoja tulisi tarjota mahdollisimman monelle.
Vankiloiden kuntouttavista toiminnoista, julkisista palveluista, sosiaaliturvasta, lapsiperheiden ennaltaehkäisevästä tuesta ja järjestöjen toiminnasta leikkaaminen lisää riskiä uusintarikollisuuden kasvamiseen, ylisukupolvisten rikoskierteiden jatkumiseen, lisäkustannuksiin ja yhteiskunnan turvallisuuden heikkenemiseen.