Miksi haluamme rangaista rikollista?
Rankaisemisen perusteleminen ei ole kovinkaan yksinkertaista, vaikka siltä se usein netin kommenttipalstoja lukiessa tuntuu.
Ajattelemme, että kun on tapahtunut vääryys, siitä tulisi seurata rangaistus. Rangaistus palauttaa tasapainon maailmaan eli sovittaa tapahtuneen. Tähän sovitusajatukseen nojaa retributiivinen rangaistusteoria, jossa rangaistus on luonnollinen seuraus rikoksesta.
Rangaistusta oikeutetaan myös yhteiskunnallisesti ns. preventiivisessä rangaistusteoriassa. Rangaistus on tietyssä määrin yhteiskunnalle hyödyllinen, koska se saattaa estää tekijää tekemästä uusia vääryyksiä rangaistuksen aikana tai estää pelotteellaan henkilöä tekemästä rikosta.
Preventiivinen rangaistusteoria on osa utilitaristista eli hyödyn arviointiin perustuvaa teoriaa, jossa myös rangaistuksen yhteiskunnalle tulevat haitat otetaan huomioon.
Millä tahansa tavalla rangaistusta sitten pyrkiikin oikeuttamaan, jokainen teoria jää vajaaksi. Yleensä ihmisillä on kuitenkin vahva mielipide siitä, rankaiseeko yhteiskunta rikoksentekijöitä tarpeeksi ankarasti.
Voi helposti ajatella, että mikäli rikos on kohdistunut lähelle ja järkyttänyt henkilön tunne-elämää, rankaisun ankaruus ei tunnu koskaan riittävältä. Tunteita voi olla vaikea jättää syrjään, kun tarkastellaan rangaistusten kovuutta.
Suomalaisten rangaistusasenteet
Juha Kääriäinen kirjoittaa Yhteiskuntapolitiikka-lehden (6/2016) artikkelissa suomalaisten rangaistusasenteita vuonna 2010 kerätyn European Social Survey -aineiston pohjalta.
Kääriäinen tarkastelee rangaistusasenteiden vaihtelua erilaisten sosioekonomisten taustatekijöiden valossa, luottamusta oikeuslaitosta kohtaan, turvattomuuden tunteen yhteyttä rangaistusasenteisiin ja vastaajien arvomaailmaa sekä puoluepoliittista taustaa.
Tulokset ovat samansuuntaisia kuin muualla maailmassa tehdyissä havainnoissa:
- Nuoret ovat jonkin verran rangaistushalukkaampia kuin vanhat
- Naiset ovat jonkin verran rangaistushalukkaampia kuin miehet
- Alhainen koulutustaso lisää rangaistushalukkuutta
- Toimeentulovaikeudet lisäävät rangaistushalukkuutta
- Rangaistushalukkuus ei vaihtele oikeisto-vasemmisto-akselilla vaan rangaistushalukkuus on suurinta poliittisessa protesti-ilmiössä, jota Suomessa edustaa perussuomalaiset.
Sitten, henkilökohtaisesti itseäni erityisesti yllättävä asia:
- Vastaajan omat kokemukset rikosten uhriksi joutumisesta eivät vaikuta rangaistushalukkuuteen.
Rangaistushalukkuutta vähentävät universalistiset, yhteisöllisyyttä korostavat arvot, mutta yhdenmukaisuutta ja perinteitä painottavat arvot taas lisäävät rangaistushalukkuutta.
Alhaisen koulutustason vaikutus rangaistushalukkuuteen on yleisesti aika selvä: mitä paremmin ihmiset tuntevat rikollisuutta ja oikeus- ja rangaistusjärjestelmän toimintaa, sitä realistisemmiksi (Kääriäisen käyttämä termi) asenteet muuttuvat. Asiantuntijat eivät yleensä vaadi kovia rangaistuksia, eivätkä alalla työskentelevät ihmiset.
Tehokas vai oikeudenmukainen rangaistus?
Asiantuntijat perustelevat usein rangaistuksia niiden tehon perusteella ja tällöin esimerkiksi yhdyskuntaseuraamukset näyttäytyvät tehokkaampana tapana palauttaa rangaistukseen tuomittu yhteiskuntaan kuin vankila. Toisin sanoen yhteiskunnallinen hyötynäkökulma korostuu retributiivisen “kostoajattelun” tilalla. Moraalifilosofisesti tämä on erityisen mielenkiintoinen asia.
Uskaltaisin sanoa, että asiantuntijoiden perustelut nousevat usein kansalaisten esittämistä väitteistä rangaistusten tehottomuudesta. Tällöin on tietenkin perusteltua puhua tehosta tai hyödystä.
Jos taas rangaistuksia vaaditaan kovennettavaksi oikeudenmukaisuuden nimissä, rankaisun pituus ei ole perusteltavissa hyödyn, tehokkuuden tai estävyyden pohjalta. Se mikä on oikeudenmukaista ei välttämättä ole tehokasta tai hyödyllistä. Esimerkiksi uutisointi raiskaustuomioiden pituuksista nostattaa usein keskustelun siitä, onko sovitus tarpeeksi kova verrattuna rikokseen – toinen kysymys onkin, voiko se koskaan olla?
Mutta eihän tämä tietenkään mene joko-tai-akselilla vaan sekä-että. Tuomion täytyy olla siinä määrin oikeudenmukainen, ettei se aiheuta kohtuutonta haittaa yhteiskunnalle. Päivä vankilassa ei ole halpa eikä hyödyllinen uusintarikollisuuden vähentämiseksi, mutta oikeudenmukaisuuden nimissä sovituksen täytyy kestää jonkin aikaa. Kuinka sitten onnistutaan määrittämään tarpeeksi oikeudenmukainen rangaistus, joka on myös hyödyllinen, eli sillä on rikoksia ehkäisevä vaikutus.
Ääriesimerkkinä voivat toimia esimerkiksi talousrikokset, joissa pitkien tuomioiden tarkoituksena on vähentää näitä rikoksia. Talousrikokset ovat usein suunnitelmallisia ja niiden tekeminen voi perustua puhtaaseen matematiikkaan siitä, kannattaako jokin rikos tehdä. Tuomio ei ole ehkä oikeudenmukainen verrattuna muihin rangaistuksiin, mutta se on tehokas ja hyödyllinen.
Mikä taas on oikeudenmukaista, on vaikeampi kysymys ja palaan tähän myöhemmissä blogikirjoituksissa.
Vastaavatko rangaistukset kansan oikeustajua?
Astuttuaan virkaan oikeusministeri Jari Lindström toimeenpani selvitystyön Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutille siitä, vastaavatko nykyrangaistukset kansan oikeustajua. Tutkimusraportti julkaistaan näillä näkymin kesällä 2017 ja se tuottaa varmasti arvokasta tietoa rangaistusasenteista.
Aikaisemmin tehtyjen tutkimusten mukaan rangaistushalukkuus vähenee, jos vastaaja saa yksityiskohtaisempaa tietoa rikoksesta ja tapaukseen liittyvistä olosuhteista. Mitä vieraampi ilmiö on, sitä ankarampi on oikeustaju. Ymmärrys kasvaa, kun asiat tulevat lähelle ja inhimillistyvät.
Lopulta rikos on sovitettu yhteiskunnan näkökulmasta. Olkoon sovitusaika oikeudenmukainen tai ei, rangaistus jatkuu siviilissä ja usein myös mielessä. Paluu tuottaa haasteita ja riski uuden rikoksen tekemiseen kasvaa. Tässä vaiheessa yhteiskunnan tulee ajatella vain ja ainoastaan sitä hyötyä, mitä jälkihuolto (eli vankilasta vapautuvan tukeminen) kotipaikkakunnalla voisi tarjota.
On kaikkien edun mukaista, että vankilasta vapautuvaa tuetaan niin hyvin kuin mahdollista, sillä silloin säästää yhteiskunta, kansalainen ja rikosseuraamuksen suorittanut. Eikä ainoastaan rahaa.
1) The public sense of justice in Scandinavia: A study of attitudes towards punishments (Balvig et al. 2015)