Olen nyt viettänyt 20 vuotta eri vankiloissa mutten silti ole menettänyt 20 vuotta

Muistan, kun kolme vuotta sitten aloin saada poistumislupia. Mietin silloin, että minulla on ihan helvetin pitkä matka takaisin normielämään.

Mietin, että tulenkohan onnistumaan vai tulenko loppuiän olemaan jäljessä muista, linnavuosien vuoksi.

Mietin, että muutaman vuoden päästä minulla pitäisi olla kämppä, duuni, johtaa yhdistystä ja myös löytää aikaa perheelleni.

Kaiken lisäksi minulla pitäisi olla rahaa sisustaa kämppä, päivittää vaatevarastoni ja mielellään pysyä mukana muissakin yhteiskunnallisissa ympyröissä.

Ja tämä kaikki pitäisi saavuttaa alkamalla aika lailla nollasta. Olin epävarma siitä, tulenko pärjäämään duuni- ja rehellisessä elämässä.

Tiesin, että halutessani voisin palata rikolliseen elämään, milloin tahansa. Ne kuviot osaan. Siinä maailmassa en ole polttanut siltoja, joten pääsisin halutessani mukaan heti. Mutta en kaipaa sinne.

Näin ollen päätin jo kauan sitten, että yritän täysillä elää elämää ilman rikoksia ja tämä uusi luku elämässäni alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta.

Minulla on nyt kaksi vuotta ammattikorkeakoulua takanani. Olen oppinut koulun myötä niin paljon, että olen itsekin ihmeissäni.

Opintoihini kuuluu myös työharjoittelua ja suoritin esimiesharjoittelun yhden hotellin keittiössä. Harjoittelu kesti kahdeksan kuukautta ja siihen kuului kaikkia roskien viennistä ruokalistan suunnitteluun, ja kokkien ohjeistamiseen sen ruokalistan toteuttamisessa, minkä olin yhdessä keittiöpäällikön kanssa suunnitellut.

En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että pystyn siihen. Viihdyin töissä ja sain siellä paljon uusia tuttavuuksia.

Viihdyin siellä niin hyvin, että tein parhaimmillaan 60 tunnin viikon. En ole eläessäni tehnyt 60 tuntia rehellistä työtä viikossa.

Yksi asia, josta olen pitänyt jokaisella lomalla kiinni, on, että olen viettänyt aikaa tyttäreni kanssa. Siitä en tingi mistään hinnasta. Sen lupasin aikoinaan, enkä sitä lupausta syö, vaikka tulisi mitä.

Tämän lisäksi olen tavannut mahtavan naisen, johon olen täysin rakastunut. Meillä on yhteinen koti, jossa kolmihenkinen perheemme viettää lomillani aikaa.

Haluan myös sanoa, että näinä vuosina on ollut myös vaikeaa, mutta vaikeuksien yli on vain taisteltava.

Haluan myös korostaa, että nämä onnistumiset, joita olen kohdannut ja kohtaan edelleenkin päivittäin, eivät johdu pelkästään minusta.

Olen toki tehnyt helvetin kovaa työtä, mutta ilman perhettäni, vanhempiani, ystäviäni, yhteistyökumppaneita ja muita ihmisiä, jotka ovat auttaneet ja olleet tukena, olisin edelleenkin lähtökuopissa.

Haluan kirjoituksellani luoda jokaiseen teihin toivoa, jotka tunnette epävarmuutta. Epävarmuutta siitä, pääseekö takaisin yhteiskuntaan vaikeidenkin vuosien jälkeen.

Uskokaa itseenne. Antakaa yhden askeleen monista olla se tie, joka johtaa teidät takaisin voittoon. Jos minä pystyn tähän, pystyy myös jokainen teistä.

Parhain syysterveisin
Janne