Roolien purkutalkoot
“Ikävät asiat eivät pysy pitkään pinnan alla pelkällä kieltämisellä. Tunteita ei voi hukuttaa. Yrittäessään tulee tappaneeksi jotain tärkeää, herkkyyden kuunnella itseään ja sitä kautta muita.”
Mies ei vikise murheistaan, hän vie ne mukanaan hautaan.
Kuulostaa mallilta, joka johtaa totuuden kieltämiseen ja ahdistukseen. Perinteitä kunnioittaen mies hoitaa itseään maailman historian myydyimmällä ahdistuslääkkeellä, alkoholilla.
Voiko vaikenemisen mallista silti löytyä jotain toimivaa?
Keskustelin taannoin yksinhuoltajaisän kanssa. Vuosia aiemmin vaimo oli kuollut synnyttäessään yhteistä lasta. Kysyin, millaista apua miehelle oli tarjottu.
Mies oli silminnähden närkästynyt. Yksi jos toinenkin tuputti ratkaisujaan. Joku pyrki ymmärtämään kuoliaaksi, toinen yritti surra pois miehen surua. Ja aina vain kyseltiin, miltä tuntuu. Tuli paine puhua asiasta, josta ei ollut enää mitään sanottavaa. Vaimo kuoli, mutta elämän piti jatkua.
Apu oli tullut metsästyskaverilta. Oli kävelty metsässä, milloin minkäkin elukan perässä. Istuttiin nuotiolla, illalla saunottiin ja juotiin olutta. Välillä vaihdettiin ajatuksia, lähinnä käveltiin ja istuttiin hiljaa. Hölinä olisi karkottanut eläimet, ja tulen tuijottaminen on toisinaan parasta terapiaa.
Kuulen jatkuvasti miesten hyötyvän tällaisesta tuesta. Samalla miehet kertovat, että heidän tapaansa käsitellä tunteita ei arvosteta. Pitäisi ryhtyä purkamaan asioita, jotka ovat jo omissa lokeroissaan.
Miesten keskinäisessä tuessa on paljon hyvää. Kunnioitetaan toisen erilaista tapaa ja kokemusta. Ei tuputeta. Sanoillekin on oma paikkansa.
Tapoja on siinä missä miehiäkin. Osa puhuu vaikeudet halki yhdeltä istumalta. Toiset pilkkovat vaikeudet moneen osaan, he tarvitsevat pilkkeitä.
Jotkut puut taas on syytäkin jättää metsään lahoamaan. Kaikille murheille ei ole sanoja. Miesten välillä ei ole tarvetta selittää hiljaisuutta auki.
Kriisin keskellä moni mies kaipaa tilaa. Tila voi kadota kysyttäessä, miltä sinusta tuntuu. Mies toivoo tapahtuneen konkreettista läpikäyntiä ja arkisia neuvoja. Tunteista kysyminen voi tuntua siltä, ettei varsinainen asia edes kiinnosta kuulijaa.
Voi myös olla, että tunteet ovat miehen yksityisaluetta, jonne vain harvoilla on asiaa. Ja mikäli näin on, sitä tulee kunnioittaa.
Yksityisyys ei ole sama kuin kieltäminen tai kykenemättömyys tunnetyöskentelyyn. Kokemus omista rajoista vain on erilainen. Tärkeää on käsittely, ei se, miten se tehdään.
Isoisäni syntyi 1920-luvulla ja teki leipätyönsä metsurina. On helppo ymmärtää, että savottareissulla ei ole kyselty alapunkan mieheltä, miltä sinusta nyt tuntuu. Ollaan sulloutuneena pieneen pirttiin kymmenien miesten kanssa.
Päivät kannetaan umpihangessa parinkymmenen kilon moottorisahaa ja raadetaan ympäripyöreitä päiviä. Syödään aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi ruisleipää, silavaa ja täysmaitoa. Sopivan paikan tullen sammutetaan lyhty pullollisella pöytäviinaa. Tämän keskellä murehditaan miten perhe pärjää.
Tähän tunnelataukseen on ollut viisasta olla koskematta. Tilaa ja resursseja ei ole ollut.
Nykyistä keskustelukulttuuria ja tukipalveluita ei ole saatu perinnöksi, ne on rakennettu lyhyessä ajassa. Väkivalta- ja itsemurhatilastot kertovat miesten omaksuneen hyvin näitä rakenteita. Miesten tekemä väkivalta, niin muita kuin itseäkin kohtaan, on radikaalisti vähentynyt.
Opituissa malleissa on paljon hyvää. Toisinaan aikuisen tulee kyetä painamaan tunteita alas. Joskus on hyvä olla hiljaa. Silti ihminen voi tietää miten tunnekuonasta pääsee eroon.
Yhtälailla malli voi olla perusteellisen päivityksen tarpeessa. Ikävät asiat eivät pysy pitkään pinnan alla pelkällä kieltämisellä. Tunteita ei voi hukuttaa. Yrittäessään tulee tappaneeksi jotain tärkeää, herkkyyden kuunnella itseään ja sitä kautta muita.
Samalla on hyvä tiedostaa, että muutospaine voi tulla ulkopuolelta, ilman syytä. On aikuisen ihmisen oma tehtävä muuttaa itseään tarpeen tullen, se ei ole esimerkiksi puolison tai muun ulkopuolisen tahon tehtävä.
Ilman malttia ja toisten näkökantojen huomioimista sukupuoliroolien purkamisessa voi käydä samoin kuin muissakin purkutalkoissa. Tulee sellainen kiima, että pistetään lihoiksi toimivatkin. Roolijaot eivät väljene, vaan osa ihmisistä ajetaan entistä tiukemmin toimimattomiin malleihin.
Parisuhdeväkivaltaa kokenut asiakkaani oli toistuvasti kuullut olevansa vääränlainen mies. Olimme tavanneet useita kertoja ja nyt pohdimme, millainen on hyvä mies. Hän lainasi omaa isäänsä: “Hyvä mies kantaa vastuun, eikä mene muille itkemään ongelmistaan.”
Katsoimme toisiamme ja purskahdimme nauruun. Mies täytti toisen kriteereistä. Kantoi vastuun hyvinvoinnista. Toinen kriteeri oli vain iskostunut hänen päähänsä. Sukupuoliroolit asuvat meissä toisinaan tiedostamatta.
Ammattilaiset ovat heränneet miesten tarpeeseen saada juuri miehille sopivaa kohtaamista. Tilanne paranisi entisestään koulutuksella ja miestyöntekijöiden lisääntymisellä sosiaali- ja terveysaloilla.
Ja sinulle mies: jos metsä- tai saunaterapian jälkeen haulikon suuntaaminen itseen vaikuttaa edelleen varteenotettavalta vaihtoehdolta ongelmien ratkaisuun, oppimasi mallit eivät ole sinua varten.
Kokeile vaikka sitä akkamaisena pitämääsi keskustelua. Voit yllättyä positiivisesti.
Kolumni on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 14.9.2019.