Kestääkö nuoren turvaverkko?
Luin taannoin ajatuksia herättävän Maaret Kallion Helsingin Sanomille (16.9.2020) kirjoittaman kolumnin. Tarina vei lukijan ylioppilasjuhliin, jossa juhlittavalle nuorelle pidetty puhe ilmensi valtavaa lämpöä, rakkautta ja poikkeuksellista yhteyttä puhujan ja nuoren välillä – turvaverkkoa, johon nuoren on ollut hyvä nojautua elämän eri käänteissä ja joka varmasti kannattelee tulevaankin. Tarinan tuore ylioppilas kuuluu niihin onnekkaisiin, joiden ympärillä olevat ihmiset tukevat ja rakastavat ehdoitta.
Entäpä he, jotka eivät koskaan ole päässeet tällaisesta osallisiksi?
He, joilla turvaverkkoa ei ole ollut tai siihen on muodostunut niin suuria repeämiä, että läpiputoaminen on vääjäämätöntä – toisinaan kerta toisensa jälkeen. Osa tällaisistakin nuorista jatkaa vaikeuksista huolimatta kulkuaan omannäköistä polkua pitkin.
Osa taas ajautuu polulle, johon osana kuuluu rikollisuus.
Kriminologit ympäri maailman ovat vuosien saatossa käyttäneet äärettömästi aikaa ja energiaa pohtiakseen sitä, miksi joku henkilö ajautuu rikoksen poluille. Syitä on etsitty milloin mistäkin: biologisista tekijöistä, genetiikasta, oppimisesta tai (kasvu)ympäristöstä – vain muutamia mainitakseni. Yksittäistä yleispätevää selitystä ei liene löydetty.Yhtä lailla niin tuo onnellinen nuori voi ajautua rikosten polulle, kuin haasteellisimmista lähtökohdista ponnistava nuori sitä vastoin ei. Oma tarinansa on, kummassako tapauksessa se on todennäköisempää, eikä siihen tässä yhteydessä tartuta.
Oli miten oli, rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmämme piiriin kuuluu vuosittain koko joukko nuoria henkilöitä. Osa suorittaa yhdyskuntaseuraamuksia, osa ehdotonta vankeusrangaistusta. Vuonna 2019 nuorten, alle 21-vuotiaiden osuus kaikista vangeista oli 2,8 prosenttia (noin 80 henkilöä).
Osuus on pysynyt suhteellisen vakaana viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhdyskuntaseuraamusten piirissä heitä samana vuonna oli päivittäin hieman yli 700.[1] Prosentuaalisesti pieni joukko, mutta lukumäärällisesti kuitenkin suuri. Se, että edellä mainittuihin lukumääriin ylipäänsä lasketaan, tarkoittaa yleensä sitä, että rikoksia sisältävää elämänpolkua on takana jo jonkin matkaa. Ihan ensiaskelia ei välttämättä olla ottamassa.
Yhtäältä Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on uusintarikollisuuden ehkäiseminen.
Toisin sanoen se, että nuorelle saataisiin rakennettua sellainen verkosto, joka tukee ja edesauttaa rikoksettoman elämän pariin. Turvaverkko ei kaikkien kohdalla välttämättä tarkoita läheisiä ihmisiä vanhempia, tätejä, kummeja tai niiden kaimoja, vaan se voi olla myös eri viranomaistahoista ja kolmannen sektorin toimijoista muodostuva kokonaisuus – toki viranomaisten ja toimijoiden takaa löytyvät yksittäiset työntekijät, ihmiset, rinnalla kulkijat. Myös heidän asenteensa ja usko muutoksen mahdollisuuteen vaikuttaa repeääkö verkkoon aukko vai ei.
Usko nuoreen voi toisinaan olla koetuksella. Tavoitetta ei suinkaan ole helpottamassa tilastollinen tosiasia siitä, että nuoret kuuluvat vääjäämättä rikosaktiiviseen ikäryhmään. Toisinaan vauhti voi olla kovaa, eikä yksittäinen tuomio tai seuraamuksen täytäntöönpano kaikkine tukitoimineen välttämättä vielä tuota vauhtia pysty pysäyttämään, saati jarruttamaan.
Toivoa ei kuitenkaan tulisi menettää kenenkään kohdalla; siinä missä toiselle riittää yksi putoaminen, toinen tarvitsee useamman pudotuksen. Toivottomuudelle ei koskaan tulisi antaa tilaa. Eikä Kallion kolumnin neuvon mukaan pitäisi koskaan jättää käyttämättä hyvän tekemisen ja sanomisen mahdollisuutta.
Pidetäänhän huoli kanssaihmisistämme olemalla turvaverkko erityisesti silloin, kun nuori sitä eniten haluaa ja tarvitsee?
Vaikka toisinaan verkko joutuu venymään ja ottamaan kiinni useamman kerran, Yritetäänhän välttää sen lopullinen repeäminen?
Ja kuitenkin täytyy ptää mielessä se, että ihan kaikkeen turvaverkkokaan ei yksin pysty – myös nuoren tulisi sopivassa määrin ja voimavarojensa mukaan käyttää omaa voimaa siinä, että verkon antaman ponnahduksen voimin pääsisi takaisin jaloilleen ja eteenpäin.
Mikäli nuori on epävarma voimistaan tai kokee niiden suoranaista puutetta, toivoisin, että niiden etsimisessä nuori käyttäisi apunaan seuraavia Maaret Kallion osuvia sanoja: ”Miten tämän päivän teot ja valinnat rakentavat sitä huomista, jonka toivot olevan loppuelämäsi?”[2]
[1] Rikosseuraamuslaitoksen tilastollinen vuosikirja 2019.
[2] Maaret Kallio: Voimana toivo (2020).