Vankien lapset ja läheiset tulevat tarvitsemaan tukea poikkeustilasta toipumiseen
Olemme varmaan kaikki kuulleet kyllästymiseen saakka ”kun tämä poikkeustila loppuu” -jossittelua.
Tartuntatilanteen ja siihen liittyvien rajoitusten vuorottainen kiristyminen ja höllentyminen ovat koettelevia, kun epävarmuudelle ei näy selvää loppua. Siitä huolimatta meidän täytyy ajatella eteenpäin – ei vain siihen, koska taas saa tavata, vaan mitä tapahtuu, kun taas saadaan tavata.
Rajoituksia voi olla vaikea jaksaa noudattaa, kun niistä vastaa itse. Kaikki eivät kuitenkaan voi rikkoa rajoituksia, vaikka haluaisivatkin. Yksi tällainen ryhmä on vankien lapset. He eivät pääse tapaamaan vangittua vanhempaansa, sillä vankiloiden tapaamiset ovat olleet katkolla jo pariin otteeseen koronatilanteesta johtuen. Kasvokkaisten tapaamisten tilalle ovat tulleet Skype-tapaamiset. Ne antavat mahdollisuuden nähdä tärkeä ihminen, mutta eivät toki korvaa sitä, että voi olla samassa tilassa ja koskettaa.
Meidän täytyy ajatella eteenpäin – ei vain siihen, koska taas saa tavata, vaan mitä tapahtuu, kun taas saadaan tavata.
Kun varsinaisiin tapaamisiin tulee pitkä tauko, sillä on väistämättä vaikutus siihen, miten osataan olla taas yhdessä. Vankeudesta seuraa joka tapauksessa lapsen ja vanhemman ero.
Yhteyden ylläpitäminen vankeusaikana vaatii työtä – ja joskus todellinen työ on edessä vasta, kun vankilasta vapaudutaan osaksi arkea. Yhteiseen kotiin tai erillisiin elämiin, joita vanhemmuus yhdistää.
Koronarajoituksilla pyritään estämään epidemian leviäminen vankien ja vankilan henkilökunnan keskuuteen. Ne ovat siis ymmärrettäviä, mutta on huomioitava, että rajoituksilla on merkittäviä vaikutuksia perhesuhteisiin ja siihen, miten ja mihin tilanteeseen vankilasta vapaudutaan.
Yhteyden ylläpitäminen vankeusaikana vaatii työtä – ja joskus todellinen työ on edessä vasta, kun vankilasta vapaudutaan osaksi arkea.
Viime vuonna yhteiskunnan rajoitukset vaikuttivat siihen, pystyttiinkö vapautuvalle järjestämään asunto, miten koevapauksia voitiin valmistella tai voitiinko rangaistusten täytäntöönpanoa ylipäätään aloittaa. Kun perhettä ei ole voinut vankeusaikana tavata, sillä on väistämättä vaikutuksia esimerkiksi siihen, millainen suhde lapsiin on, pysyykö parisuhde kasassa, millaiseksi etävanhemmuus tai suhde sijaishuollossa olevaan lapseen rakentuu tai minkälaisia odotuksia ja paineita on vapautumiseen.
Tutkimustuoksia rajoituksen vaikutuksista lapsiin, joiden vanhempi on vankilassa
Shona Minson Oxfordin yliopistosta on tutkinut Iso-Britannian koronarajoitusten vaikutuksia lapsiin, joiden vanhempi on vankilassa. Tulokset ovat sydäntä särkeviä: lapset ovat hämmentyneitä tapaamisten äkillisestä loppumisesta ja osa ajattelee, ettei vanhempi enää halunnut nähdä heitä tai ei enää rakasta heitä.
Pienet lapset eivät tunnistaneet vangitun vanhemman ääntä puhelimessa; kiintymyssuhde vanhempaan heikkenee; lapset oireilevat esimerkiksi aggressiolla, vetäytymällä, syömishäiriöillä ja ahdistuksella. Joissain tapauksissa vankilassa oleva vanhempi katkaisee yhteydenpidon kokonaan, koska ei kestä lasten surua, mistä seuraa lapselle lisää ahdistusta.
Lapset ovat hämmentyneitä tapaamisten äkillisestä loppumisesta ja osa ajattelee, ettei vanhempi enää halunnut nähdä heitä tai ei enää rakasta heitä
Vaikutuksia pitää arvioida ja varautua tulevaan
Koronaan liittyen on puhuttu paljon koulutus- ja palveluvelasta. Kansallisen lapsistrategian alainen työryhmä selvitti koronan vaikutuksia lapsiin ja nuoriin.
Työryhmän loppuraportissa todetaan, että ”lasten ja nuorten tilanteisiin ja tarpeisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota koronakriisiin vastaamisessa ja sen jälkihoidossa. Huolena on, että pitkittyvä kriisi vaikuttaa syvästi jo valmiiksi heikommassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin. Kriisin seurauksia tuleekin seurata pitkäjänteisesti. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaikutukset on huomioitava kokonaisvaltaisesti ja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseen on varmistettava riittävät voimavarat.”
Vankien lasten osalta raportin suosituksissa todetaan mm., että ”koronarajoitukset ja niiden vaikutukset vankien lapsiin ja vankeihin tulee arvioida ja varautua sen perusteella vastaaviin kriisitilanteisiin jatkossa. Vankien lapset tulee tunnistaa haavoittuvaksi ryhmäksi, joka tarvitsee erityistä tukea.”
Mitä seuraavaksi?
Seuraavaksi on mietittävä, millä tavoin tuetaan niitä perheitä, joiden elämää vankeus ja korona ovat koskettaneet yhtäaikaisesti. Millaista vanhemmuus on arjessa tauon jälkeen? Miten ollaan taas arjessa yhdessä vanhempia, tai parisuhteessa ja vanhempia?
On tärkeä muistaa, että normaalioloissakin lähivanhemmilla ja muilla läheisillä on tärkeä rooli. Poikkeusoloissa he kannattelevat lapsia ja usein myös vankilassa olevaa läheistään vaikeiden tunteiden ja pitkittyneen eron vaikutusten läpi. Hekin tarvitsevat tukea.
Uutisissa on jonkin verran käsitelty poikkeusajan vaikutuksia pieniin lapsiin ja niissäkin ammattilaisten viesti on selvä: pienen lapsen sosiaalisten taitojen ja sosiaalisen toiminnan kannalta keskiössä on vanhemman toiminta ja oma jaksaminen.
Pitkä kuntoutusprosessi uhkaa valua hukkaan, jos apua ei ole tarjolla tai sen tarvetta ei tunnisteta.
Vangin ja hänen perheensä kohdalla on voinut olla käynnissä ennen poikkeusoloja pitkä kuntoutusprosessi, joka uhkaa valua hukkaan, jos apua ei ole tarjolla tai sen tarvetta ei tunnisteta.
Nyt meillä on tilaisuus valmistautua siihen, että edessä on vielä paluu normaaliin – mitä ikinä se tulee olemaankaan.