Voiko rikollisia surra?
Työskentelen rikostaustaisten kanssa. Työurallani olen kokenut, kuullut ja nähnyt lähes kaiken. Mutta ei työskentely rikostaustaisten kanssa ollut mikään unelmieni ammatti. Miksi olisi ollut? Hehän ovat tehneet pahoja asioita joillekin viattomalle. Hehän ovat hyvin usein päihteitä käyttäviä, pelottavia ja arvaamattomia, ajattelin.
Elämme tällä hetkellä aikaa, jolloin jokainen media paukuttaa true crimea. On Rolexeja, kauniita naisia, rahaa ja valtaa. Minulle rikollisuus ei ole näyttäytynyt aivan tältä. Minulle se näyttäytyy hyvinkin moniongelmaisena ilmiönä.
Miten minulle sitten näyttäytyy rikollisuus? Koitan ymmärtää jokainen päivä tätä ihmeellistä elämää aina uudelta kantilta. Tänään ihmettelen sitä päihteiden kannalta.
Tiesittekö että moni päihteidenkäyttäjä kuolee yksin omassa yksiössään?
Jopa 90 prosentilla vangeista on päihdeongelma. Toimivalla päihdehuollolla voitaisiin merkittävästi estää uusintarikollisuutta. Tästä huolimatta päihdekuntoutukseen pääsyssä on huomattavia, alueellisia eroja, jotka vaikeuttavat päihteiden käytöstä ja rikoskierteestä irtautumista.
Päihteiden käytön aiheuttaman ”hitaan itsemurhankin” jotenkin vielä jollain metatasolla ymmärrän ajatuksissani, mutta yhtä asiaa en pysty käsittämään ja se on yksinäisyys. Tiesittekö että moni päihteidenkäyttäjä kuolee yksin omassa yksiössään? Voitteko kuvitella sellaista tilannetta, että yhteiskunnassamme elää ihmisiä, joita saattaa kaivata vain hänen työntekijänsä?
Päihteidenkäyttäjän yksinäisyys herättää varmasti tunteita puolin ja toisin. Hän on saattanut tehdä asioita, joiden vuoksi toiset varmasti jopa saavat tuntea helpotusta kuullessaan, että ihminen juo itsensä hengiltä yksin ja makaa kuolleena viikkoja. Mielestäni yksi mahdollisimman surullisimmista lopetuksista elämälle.
Uhrit tai uhrien läheiset voivat miettiä: ”jo aikakin, paha sai palkkansa.” Ja senkin ajatuksen ymmärrän, koska niin varmasti minäkin ajattelisin, jos itselleni tai läheiselleni tehtäisiin jotain pahaa.
Haluaisin kyetä miettimään rikollisuutta, mielenterveysongelmia ja päihteidenkäyttöä laajemmin. Mikään ei voi olla niin mustaa tai valkoista. Jokaisella meillä on eletty elämä, me kaikki synnytään, eletään ja kuollaan.
Hänkin on syntynyt ja ollut viaton lapsi. Jotain on tapahtunut elämässä ja hänen aivonsa muokkaantuvat ajan saatossa tietynlaiseksi, kasvuolosuhteisiin sopivammaksi. Sitten hän tulee siihen ikään, että uteliaisuus ja kiinnostus päihteitä kohtaan alkaa näyttäytyä henkilökohtaisesti.
Hän alkaa ymmärtää, että ”helvetti nyt mä tiedän miks mun vanhemmat joivat! Täähän on siistiä!” Se antaa voimaa, rohkeutta, valtaa, mahtia ja ennen kaikkea hyvää oloa ja auttaa unohtamaan sen kaiken paskan. Kaiken sen paskan mitä yhteiskunta on tehnyt, kaiken sen paskan mitä vanhemmat tekivät ja kaiken sen paskan mitä pään sisällä on. Nuorin kohtaamani henkilö kertoi aloittaneensa alkoholilla päihteidenkäytön 9-vuotiaana.
Tässä vaiheessa pitää tehdä selväksi se, että päihde- ja huumeriippuvuuden syyt ja taustat ovat hyvin monimuotoisia eikä ole edes mahdollista tehdä mitään aukottomia yleistyksiä siitä, mikä päihdeongelmiin johtaa. Mutta ajattelen yleisesti riippuvuusriskiä lisääviä tekijöitä ja tekijöitä, jotka saattavat suojata riippuvuudelta. Jatketaan kuviteltua matkaa eteenpäin.
Viattomasta lapsesta on kasvanut monien mutkien kautta päihderiippuvainen. Eletään siinä hetkessä, että hän tuntee jo syyllisyyttä ja häpeää. Pahan olon kierre jatkuu. Ehkä elämän aikana tapahtuu hyviäkin asioita.
Hän on mahdollisesti kouluttautunut, tehnyt töitä, rakastunut, saanut lapsia ja on elänyt sitä yhteiskunnan ”normaalia” elämääkin. Mutta se ei ole hyvä. Koko ajan jotain puuttuu. Ei kykene, ei pysty. Liian täydellistä. Hän kaipaa jännitystä ja tunnetta, että ELETÄÄN. Tulee rikokset, nehän vasta jänniä onkin. Adrenaliinia pukkaa ja melkein saa samat kiksit kun päihteistä! On kavereita, menoa ja meininkiä. Saa hyväksyntää, ymmärrystä ja kunniaa. Mutta samalla se tuottaa pahaa oloa toisille ja itselle… Ristiriitaista.
Vankilaanhan siitä päätyi. Mutta siellä olikin ihan jees. Siellä oli rutiinit, turvallista ja sänky, jossa nukkua. Kynnys aiemmin pelottavaan vankilaan on madaltunut ja siellä voikin käydä kääntymässä monta kertaa.
Onko vankila oikea paikka addiktille?
Niin kun hyvän kehän pyöriessä, pyörittäminen lisää hyvinvointia. Ystävällisyys tuottaa aina toiselle hyvää mieltä, joka heijastuu myös takaisin itselle jne. Sillä on myös vastakkainen reaktio. Jos kehä alkaa pyöriä vastakkaiseen suuntaan, sitä enemmän pahaa se tuottaa itselle, toisille ja yhteiskunnalle.
Joskus se paha olo käy niin raskaaksi, että pitää koittaa saada kaikki se paska loppumaan.
Hän menee hoitoon, tulee pois sieltä ja jatkaa uudenlaista elämää. Koittaa luoda uudelleen yhteyden perheenjäseniin, havittelee töitä ja koittaa täyttää niitä tyhjiä aukkoja, joita se rataelämä jätti. Tulee taas se päivä, jolloin hän alkaa pikkasen luisumaan entiseen, siihen tuttuun ja turvalliseen. Sitä luisumista tapahtuu koko ajan. Aina vaan syvemmälle mielen syvyyksiin. Epäonnistuu, pettyy, satuttaa, loukkaa. Aina siihen saakka, kunnes hän näkee ainoana toivona elämässä kuolla pullon kanssa himaan ja yksin.
Mitä hyvin masentuneen päihderiippuvaisen päässä pyörii sillä hetkellä, kun hän on päättänyt tämän olevan tässä? Pelottaako se? Tunteeko hän helpotusta? Miettiikö hän jotain hyvää? Ehkä jopa lapsiensa syntymää, rakastumista tai sen kivan työntekijän hymyä? Vai miettikö hän kaikkea pahaa, jota hän on tehnyt läheisilleen, mahdollisesti kavereilleen ja tuntemattomille?
Mikään näistä ei kuitenkaan saa häntä lopettamaan aikomustaan, ei vaan pysty. Paha olo on niin kamala ja se rakas siinä niin ihana! Se pullo, joka antoi ensimmäiset pelottavat kokemukset pienenä. Myöhemmin se sama pullo antoi lohdutusta.
Se sama pullo tuhosi perheen, elämän ja monen muun elämän. Mutta kuitenkin lopun viimein, se sama pullo on se, johon on pystynyt aina turvautumaan. Se ei jätä, se ei hylkää ja se lohduttaa.
Onko tässä se hetki, milloin minun työntekijänä on hyväksyttävä kohtalo ja kunnioitettava addiktin päätöstä?
Mitä meidän työntekijöiden tai yhteiskunnan tulisi tehdä, jotta tätä kaikkea voisimme ehkäistä? Onko vankila oikea paikka addiktille? Haluan että sinäkin mietit näitä asioita. Haluan myös, että kun seuraavan kerran luet rikollisuudesta kerskuvia kirjoja, muistelet minun kirjoitustani. Kun seuraavan kerran ihannoit alamaailmaa, muista että 90 % suomen vangeista on päihdeongelmaisia, ja se jos joku on hitaasti mutta varmasti tappava sairaus.
Onko mielestäni rikos oikea tapa näyttää pahaa oloaan? Ei, mutta se voi olla ainoa opittu tapa juuri sille henkilölle. Siksi myös päihdekasvatusta ja ennaltaehkäiseviä keinoja tulisi olla enemmän. Emme joutuisi katsomaan vierestä, kun ihminen sairastuttuaan tekee hidasta itsemurhaa ja sairastuttaa vielä siinä samalla läheisetkin.
Haluan tehdä maailmastamme turvallisemman. Siihen jos jotenkin pystyn vaikuttamaan, teen sen niin hyvin, kun pystyn.