Oma asunto on ensimmäinen askel kohti yhteiskunnallista osallisuutta
Olen kävellyt kovalla pakkasella koko yön, jotta pysyisin lämpimänä ja pysyisin hengissä. Sinä yönä kerrostalon rappujen ovet eivät auenneet.
Ajatus siitä, ettei ole avainta oveen, joka tarjoaa lämmön ja suojan, johon kenellekään toisella ei ole oikeutta astua, tunkeutua tai määritellä mitä me siellä olemme, on useimmille meistä epätodellinen. Koti on perusoikeus, jossa saamme levähtää ja ladata akkuja arjen haasteissa ja iloissa. Kodin lämpö antaa meille toimintakykyä ja voimia sosiaalisiin tilanteisiin, ongelmanratkaisuihin ja paikan, jossa nukkua, syödä ja huolehtia perusasioista. Pysähdythän hetkeksi miettimään, mitä koti sinulle merkitsee.
Ihmisellä voi olla tunne siitä, että pystyy hallitsemaan elämäänsä ja on saavuttanut koulutuksen, työn, kodin, ystävät, perheen ja kivat harrastukset. Voi tuntua kaukaiselta, että miksi joku toinen ei pysty selviytymään hyvinvointiyhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa on palvelujärjestelmä tukemassa selviytymistä taloudellisesti sekä terveys- ja sosiaalipalveluiden kautta. Ja silti meidän joukossamme on ihmisiä, joita palvelujärjestelmä ei ole tavoittanut vuosiin. Ihmisiä, jotka eivät ole käyttäneet mitään näistä palveluista vaan eläneet täysin syrjäytettyinä.
Minun kohdallani asunnottomaksi joutuminen näin jälkeenpäin ajateltuna oli pitkä prosessi. Kai se alkoi jo hyvin varhain. Siitä, kun koin ensimmäisen kerran olevani jotenkin outo tai erilainen kuin muut. Minä olen outo. En halunnut enää kulkea missään, kun tunsin ne tuijotukset enkä silti voinut sille mitään, olen outo ja erilainen. Kaikki katsoivat minua. En jaksanut enää huolehtia mistään. Luulin, etteivät ne ota sitä asuntoa minulta, en jaksanut edes ajatella muuta. Sitten sain häädön. En tiennyt, mihin mennä. Vaeltelin vaan, puistoissa, ilman päämäärää, ilman paikkaa, johon kallistaa pää ja nukahtaa. Ajattelin, etten ansaitse edes apua.
Herääkö sinussa ajatus siitä, että miten tämä kirjoitus liittyy asunnottomuuteen ja mitä me voimme asialle tehdä?
Voisitko sinäkin ottaa vastuun siitä, että kasvatetaan tulevat sukupolvet hyväksymään erilaiset ihmiset samanarvoisina? Meistä jokainen on erilainen ja varsinkin erityisen ihana. Tässä yksi asia, joka edistää sitä, ettei lasten eikä aikuisten maailmassa kiusata ja syrjäytetä ketään. Asunnottomuuden taustalla on monia syitä, joista vähäisin ei ole kokemus itsestä. Yhteiskunnallisesti voidaan vaikuttaa toimivin mielenterveys- ja päihdepalveluin sekä ohjaus- ja neuvontapalveluilla. Ei voida unohtaa tärkeimpänä toimivaa asuntopolitiikkaa, ja edullisia vuokra-asuntoja.
Tiesitkö, että Rikosseuraamuslaitoksen mukaan 30 % asiakkaista, jotka suorittavat vankeusrangaistusta vapautuu asunnottomina. Todellisuudessa tämä luku voi olla piiloasunnottomuuden muodossa vielä suurempi. Asunnottomuuden taustalla olevia haasteita ovat ylivelkaantuminen, heikko työllistyminen, mielenterveys – ja päihdeongelmat sekä huono-osaisuus usealla elämän eri osa-alueella.
Rikoksesta tuomitut tarvitsevat vapautuessaan paljon tukea integroituakseen takaisin osaksi yhteiskuntaa. Tuomiot voivat olla pitkiä ja sen aikana esim. viralliset hoidettavat asiat ovat siirtyneet digipalveluihin, joihin heillä ei ole osaamista. Tämä asiakasryhmä tarvitsee erityistä tukea elämänhallinnan parantamiseksi. Oma asunto on edellytys sille, että on mahdollista vakauttaa elämää. Nämä toimenpiteet edistävät sitä, etteivät ihmiset elä kaoottisessa maailmassa, joka madaltaa kynnystä uusintarikollisuuteen. Hyvinvointialueilla tarvitaan kaikkien järjestelmien, palveluiden, seurakuntien sekä järjestöjen yhteistyötä, jotta me kaikki voidaan elää turvallisessa yhteiskunnassa.
Suomessa vietetään asunnottomien yötä valtakunnallisesti 17.10. Se on myös virallinen YK:n köyhyyden vastainen päivä. Suomessa on tehty poliittisia ratkaisuja asunnottomuuden vähentämiseksi ja poistamiseksi. Kriminaalihuollon tukisäätiö toimii valtakunnallisesti rikoksesta tuomittujen sekä heidän läheistensä kanssa ja osallistuu asunnottomien yö – tapahtumaan Helsingissä, Tampereella sekä Oulussa.
( Teksti on alkuperäisessä muodossa julkaistu vuonna 2012, ja sitä on muokattu vastaamaan nykytilannetta.)