ADHD ja kuntoutus – miksi mikään ei muutu?
Olen työskennellyt RETS – Rikoksettoman elämän tukisäätiön oppimisvalmennustoiminnassa asiantuntijana pian kolme vuotta. Työn sisältö on tässä ajassa muuttunut ajankuvaa ja asiakkaiden tilannetta paremmin palvelevaksi, mutta samalla toiminnan ydintavoitteet ovat pysyneet samana: Rikostaustaisten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten ymmärryksen lisääminen erilaisista neuropsykiatrisista häiriöistä ja niiden vaikutuksista kuntoutumiseen, oppimiseen ja kouluttautumiseen.
Työsuhteeni aikana asiakaskunnan kohtaamiin haasteisiin sosiaali- ja etenkin perusterveydenhuollossa ei ole tullut helpotusta. Neuropsykiatrisiin tutkimuksiin ja asianmukaisen hoidon piiriin pääsy heidän kohdallaan on muuttunut jopa vaikeammaksi. Kuitenkin samaaan aikaan yhteiskuntamme on yleisellä tasolla tietoisempi kuin koskaan niistä vaikeuksista, joita neuropsykiatrisiin häiriöihin liittyy.
Diagnosoimaton ja hoitamaton neurokirjon häiriö altistaa päihdehäiriöille ja muille riippuvuussairauksille, katkonaiselle koulutus- ja työuralle ja työllistymisvaikeuksille, ihmissuhdehaasteille, asumisen onnistumisen vaikeuksille, sekä liitännäisoireina erilaisille ahdistuneisuus- ja mielialaoireille. Diagnosoimaton ja hoitamaton neuropsykiatrinen oireilu on siis sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti kuormittavaa. Silti hoidon piiriin pääsy näyttää koko ajan vaikeammalta.
Asiakkaiden erityistarpeet
Tutkimustulokset osoittavat selkeästi, että rikoksia tehneiden ihmisten eletty elämä ja toimintakyky on muuhun väestöön verrattuna erityistä: historiasta löytyy usein lukuisia traumaattisia kokemuksia, diagnosoimattomia neuropsykiatrisia häiriöitä kuten ADHD:ta, autismikirjon häiriötä ja lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeutta, keskeytyneitä opintoja, somaattisia sairauksia ja päihde- ja riippuvuussairauksia. Usein edellä mainitut vaikuttavat viimeksi mainitun kehittymiseen.
Myös Vankiterveydenhuollon tutkimusten viesti on selvä: suomalaisissa vankiloissa suorittaa tuomioitaan pääasiassa sellaiset ihmiset, joiden ongelmat ovat monisyisiä ja kasaantuneita. Vankiloissa toteutetaan usein ansiokkaastikin erilaisia kuntoutusohjelmia, mutta valtaosa asiakkaista jää ilman minkäänlaista tukea, kun vankeusaika päättyy ja vapaus koittaa.
Julkisen erikoissairaanhoitoon pääsy on koko ajan vaikeampaa
Neuropsykiatristen häiriöiden oire- ja ominaisuuskuvastojen monipuolisuuteen on herätty laajemmin vasta viime vuosina. Haasteidensa kanssa yksin kamppaillut ihminen on saattanut vasta pitkälle aikuisikään päästyään tajuta, että vaikeudet ovat ehkä johtuneet jostain muusta kuin yksiselitteisesti siitä, ettei itse ole yrittänyt riittävästi tai ollut riittävän hyvä.
Varhaiskasvatuksen ja koulun opettajat ja muut aikuiset eivät hekään ole olleet tietoisia sitä, miten laaja erilaisten neuropsykiatristen häiriöiden kirjo ja oirekuvasto voi olla. Tietenkään – eivät he ole psykiatrian ammattilaisia. Aivan viime vuosiin asti vallalla on ollut haitallisiakin väärinymmärryksiä etenkin ADHD:n ja autismikirjon häiriön oirekuvastosta. On siis ymmärrettävää, ettei peruskoulunsa 30 vuotta sitten päättäneellä ihmisellä ole tuolta ajalta diagnoosia tukevaa dokumentaatiota.
Yhä enenevissä määrin asiakkaitteni välittämä viesti on, ettei erikoissairaanhoidon piiriin pääse.
Osittain siksi esimerkiksi ADHD:n Käypä hoito -suosituksen mukaan vastaanotolla oleva aikuinen on aina omien oireittensa aiheuttaman haitan ensisijainen tiedonlähde ja asiantuntija, myös lapsuuden osalta. Tästä huolimatta yhä enenevissä määrin asiakkaitteni välittämä viesti on, ettei erikoissairaanhoidon piiriin pääse. Yleislääkärien lähetteet palautuvat puutteellisten lapsuusajan dokumenttien vuoksi takaisin kielteisenä, tai vuoden 1980-lopulla saadun peruskoulun päättötodistuksen käytösarvosana on ollut ”liian hyvä”, jotta tutkimuksia suostuttaisiin tekemään.
Tuen tarve on todellinen
Opiskelu- ja työelämään siirtyminen ilman asianmukaista tukea on käytännössä mahdotonta ja hurja vaatimus ihan kenelle vain. Erilaiset kuntoutukset, psykoterapia ja neuropsykiatrinen valmennus voisivat osaltaan toimia tällaisena tukena, mutta niihin pääseminen vaatii erikoissairaanhoidon diagnooseja tai runsaat henkilökohtaiset taloudelliset resurssit. Jopa erityisen tuen piiriin pääseminen opinnoissa vaatii usein diagnoosin.
Kun erikoissairaanhoidon piiriin ei pääse, koska terveydenhuoltojärjestelmä on aliresursoitu ja koko ajan enemmän ja enemmän tukossa, ei tarvittavia tutkimuksia päästä tekemään eikä diagnooseja aseteta. Joissain tilanteessa taas asiakas jää tyhjän päälle, koska diagnoosi jää asettamatta siksi, ettei voida varmuudella sanoa haasteiden johtuvan juuri aivojen toimintahäiriöstä. Silti asiakkaan kokemat ongelmat ovat totta ja tuen tarve niin ikään todellinen.
Säätiöiden ja järjestöjen resurssit ovat rajallisia, eivätkä ne päärahoittajan asettamien ehtojen takia saa tuottaa palvelua, joka korvaa julkiset palvelut.
Tällaisen marginaalissa olevan asiakkaan haasteeseen voi yleensä parhaiten vastata kolmannen sektorin toimijat, kuten RETS. Asiakastyö, joka tällä hetkellä kohdallani koostuu ensisijaisesti asiakaskonsultaatioihin vastaamisesta ja erilaisista oppimiskyvyn kartoituksista, on työni sokeri ja suola. Asiakaskohderyhmääni kuuluvilla henkilöillä on monenlaisia erityistarpeita, joiden kartoittaminen on usein molemminpuolisesti antoisaa.
Intensiivisen yksilötyön tekeminen on kuitenkin mahdotonta. Säätiöiden ja järjestöjen resurssit ovat rajallisia, eivätkä ne päärahoittajan asettamien ehtojen takia saa tuottaa palvelua, joka korvaa julkiset palvelut. Ja tietyllä tavalla näin sen kuuluisi ollakin, yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan jokaisen ihmisen tulisi saada tarvitsemansa tuki peruspalvelujen palvelutarjonnasta.
Yhtenä järjestöjen keskeisistä työtehtävistä voisikin enenevissä määrin olla marginalisoitujen asiakkaiden ja peruspalvelujen välisen kuilun umpeen kurominen tietoa, osaamista ja ymmärrystä lisäämällä.
Tiedon, osaamisen ja ymmärryksen lisääntyessä uskon, että inhimillisestä näkökulmasta tämä onkin mahdollista. Vankilatuomiotaan suorittavien kohdalla näin haasteisiin voi vastata esimerkiksi Vankiterveydenhuolto, siviilielämään siirtymisen nivelvaiheessa taas hyvinvointialueilla toimivat sosiaalityöntekijät ja psykiatriset sairaanhoitajat.
On meidän – etenkin järjestöissä toimivien – ammattilaisten vastuulla pitää suurta ääntä siitä, että eletystä elämästään huolimatta myös marginalisoitujen asiakkaiden paikka on peruspalveluissa. Mitä pikemmin asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen, sitä todennäköisemmin he kuntoutuvat osaksi sitä yhteiskuntaa, josta heidät on työnnetty syrjään.
Tuotimme alkuvuodesta 2023 käsikirjan rikosseuraamusasiakkaita ja heidän läheisiään työssään kohtaaville sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Lataa käsikirja tästä: KierteenKatkaisijatKasikirja_2023.pdf (rets.fi)