Millainen on ihminen, joka on tehnyt rikoksen? – Haastamme kaikki pohtimaan omia ennakkoluulojaan
Miltä näyttää väkivaltarikokseen syyllistynyt? Entä talousrikoksen tai päihderikoksen tehnyt? Miltä he kuulostavat ja miten käyttäytyvät?
Useimmilla on ehkä mielikuva stereotyyppisestä ”rikollisesta” eli rikoksen tai rikoksia tehneestä ihmisestä. Rikostaustaisiin liittyvät stereotypiat ja mielikuvat ovat usein negatiivisia. Ne painavat rikoksen tehneen henkilön otsaan leiman, joka seuraa kantajaansa mahdollisesti koko loppuelämän.
Sitkeistä mielikuvista huolimatta rikoksen tehneet ja siitä seuraamuksen suorittaneet ihmiset ovat monimuotoinen joukko: nuoria, iäkkäitä, naisia, miehiä tai muunsukupuolisia. He voivat olla maahan muuttaneita, Suomessa syntyneitä, tummatukkaisia, vaaleahiuksisia, ydinperheissä tai sijaisperheissä kasvaneita – jokaisella oma tarinansa.
Teot eivät määritä ihmistä, jokaisella on oikeus saada apua
On tärkeää tiedostaa, että rikoksen tehnyt henkilö ei ole pelkästään menneisyytensä summa. Jokaisella on oikeus kunnioittavaan kohtaamiseen, oikea-aikaiseen ja tasa-arvoiseen palveluun, kannustukseen, muutokseen ja parempaan tulevaisuuteen. Stigman vähentyminen parantaa rikostaustaisen henkilön mahdollisuuksia integroitua takaisin yhteiskuntaan.
Kohtaa ennakkoluulottomasti
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla on merkittävä rooli yksilöiden tukemisessa ja kuntouttamisessa, ja tämän roolin täyttäminen edellyttää kykyä kohtaamiseen ilman ennakkoluuloja. Rikostausta ei saa olla este yksilöllisen, kunnioittavan ja tasapuolisen avun tarjoamiselle.
Ymmärtämys rikostaustasta ja sen mahdollisista vaikutuksista auttaa rakentamaan luottamusta asiakkaan ja ammattilaisen välille. Siksi on tärkeää tarjota ammattilaisille riittävästi tietoa rikostaustaisiin henkilöihin liittyvistä erityispiirteistä.
Materiaalia stigman vähentämiseksi
Käsikirja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille
Tarkistuslista ammattilaisille stigman vähentämiseksi
Kokemuksia stigmasta
”Olin menossa lonkkaleikkaukseen. Ennen leikkausta hoitaja tokaisi, että turha sitten odottaa kolmiolääkkeitä. Hän oli katsonut tietoni. Huumausainerikoksia. 25 vuotta päihderiippuvuutta. Kymmenen vuotta kuivilla. Ei auttanut, vaikka olin ennen tätä itse ilmaissut toiveeni pelkästä Buranasta. Sain silti muistutuksen siitä, että en ole kuin kuka tahansa potilas.”
”Jouduin väkivallan uhriksi ja vammat vaativat sairaalahoitoa. Mieslääkäri antoi minulle jäätävää kohtelua. Koin, että mua kohdeltiin kakkoskansalaisena, kun kyse oli ampumavammasta ja mulla oli taustalla vielä päihdeongelmia. Kertomukseni kivusta tulkittiin vain lääkkeiden pyytämisenä. Lopulta kävi ilmi, että kipua pitkitti sairaalabakteeri.”
”Tosi monessa paikassa törmää tämmöseen (pelkoon) Tietysti onhan mulla aika paljon menneisyyttä, niin se nyt osaltaan selittää sen. Ja sit vähänsemmonen ehkä roughin näköinenkin, niin… Yritän sanoa, että en mä oo vaarallinen, mutta ei ne usko. Näin se on.”
”Mä haluaisin ehkä tarttuu siihen, et useimmilla on jotenkin sellanen stereotyyppinen käsitys siitä, et vangit on tietynlaisia, rikolliset on tietynlaisia, ne perheet on tietynlaisia, ja se ei pidä paikkansa. Nää perheet on ihan samalla tavalla erilaisia, kun mitkä tahansa muut perheet, et ei ole olemas sellaista, et voitaisiin määritellä sanakirjassa, että tällainen on vangin läheinen tai vanki myöskään.”
”Sinua varmaan hävettää ja on kauhea syyllisyys. Nämä sanat sain kuulla lähipiiriltäni heti veljeni tekemän henkirikoksen jälkeen. Hämmentävää oli, että sama oletus tuli vastaan myös ammatti-ihmisten kanssa saadessani keskusteluapua. Ihmettelin, koskakohan kyseiset tunteet sitten tulevat. Tunsin kyllä paljon kaikkea muuta, mutta en syyllisyyttä ja häpeää. Kun pohdin, kuuluisiko niitä tuntea, niin minulle vastattiin, ne tulevat kyllä aikanaan.”
Sitaatit on poimittu Kierteenkatkaisijat -podcastista.