Mistä apua, kun perhettä kohtaa yhden jäsenen tuomio?
Minun kohdallani, ei mistään. Kukaan ei kertonut mihin voisin kääntyä, keneltä pyytää apua omaan ahdistukseen tai kuka kertoisi miten asiat etenevät. Miten ja milloin pääsen tapamaan poikaani? Miten jaksan olla äiti muille perheenjäsenille? Mitä tapahtuu, miksi tapahtui, mitä tästä eteenpäin?
Olin totaalisen ulkona kaikesta, jopa omasta itsestäni, enkä saanut otetta mistään. Ulkopuolisuuden tunne – ikään kuin poikani tuomiot eivät koskettaisi minua tai muita millään lailla ja kuitenkin kosketti kaikilla tavoin.
Lääkärit tarjosivat mielenterveyspalveluita, mutta ongelma ei ollut mielenterveyteeni liittyvää, vaikka romahdinkin
Lääkärit tarjosivat mielenterveyspalveluita, mutta ongelma ei ollut mielenterveyteeni liittyvää, vaikka romahdinkin. Minä olisin halunnut kuulla jonkun sanovan: ”Soita tuonne, sieltä saisit vertaistukea.”
Vertaistuen määritelmä Wikipedian mukaan on: ” Järjestelmällistä tukitoimintaa kahden ihmisen välillä tai ryhmässä. Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja toimivat yleensä sekä tukijoina että tuettavina. Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, keskinäiseen solidaarisuuteen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen.”
Minä näen vertaistuen erittäin tärkeänä ja sopivana esimerkiksi juuri vangin tai päihderiippuvaisen läheisille. Meitä äitejä/isejä/siskoja/veljiä on niin monta, jotka jäämme syystä tai toisesta ulkopuolisiksi prosessista ja yksin omien tunteidemme kanssa. Olisin halunnut kuulla toiselta äidiltä tai ammattilaiselta, että kyllä asiat järjestyvät ja sinä selviät. Nyt tuntuu pahalta ja siltä, että kaikki kaatuu ympäriltä, mutta sinä selviät.
Joku voisi ajatella, että eihän asia konkreettisesti läheisiä kosketa. Tuomittuhan se on, joka tuomionsa istuu ja elää asian kanssa. Väärin. Kyllä se on niin että äitinä koin myös saavani tuomion. Siinä oli mukana epäonnistumisen tunnetilat; en osannut kasvattaa lastani oikealla tavalla. Missä meni pieleen, mitä tein väärin? Ja kaikki se aika, jonka käytin itseanalysointiin, oli poissa muilta perheenjäseniltä.
Miksi kukaan edes ei osannut suositella vertaistukea? Terveydenhuollossa tai mielenterveyspuolella kukaan ei maininnut vertaistukea tai muuta järjestöjen tarjoamaa tukea.
Minulle RETS olisi ollut se ainoa oikea paikka siinä kohtaa, kun niitä tuomioita alkoi tulla.
Minulle RETS olisi ollut se ainoa oikea paikka siinä kohtaa, kun niitä tuomioita alkoi tulla. Ajattelen nyt, että RETS on kuin iso sateenvarjo, jonka alta löytyy auttamisen ja elämiseen liittyvä koko kirjo. Ketään jätetä yksin, ei kategorisoida ihmisiä, vaan kaikki ovat samalla viivalla. On osattu valjastaa oikeat ihmiset tekemään arvokasta työtä apua tarvitsevien kanssa. Tämä olisi ollut se apu, jota olisin tarvinnut, jos joku olisi vain osannut edes vihjaista minulle tämän olemassaolosta.
RETS:n järjestämä läheisten ilta, johon osallistuin netin välityksellä, oli huikea kokemus. Se on palvelu, jota kaikkien tuomittujen läheisten, äitien, isien, siskojen ja veljien, pitäisi kokeilla. Siellä saa anonyymisti ja avoimesti kertoa omista kokemuksista ja mitä asioita on käynyt läpi tai käy parhaillaan. Siellä saa reaaliajassa tietoa siitä, mihin voisi olla yhteydessä. Itse koin voimakkaan tunneryöpyn; minua ymmärrettiin. Tiedettiin mistä puhun. Kokemus oli vapauttava, kuin olisin löytänyt kauan kadoksissa olevan itseni. Vahvuuden, selviytymisen työkalut ja uskon tulevaisuuteen vaikka kyseessä oli yksi kerta ja suhteellisen lyhyt aika – mutta toimivaa.
Apua saa, kun osaa pyytää? Minun kohdallani ennemminkin: ”Apua saa, jos osaa etsiä”.
Kirjoittaja on vankeusrangaistusta suorittavan nuoren miehen äiti.