Lausunto selvityksestä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista
VN/1463/2025
Rikoksettoman elämän tukisäätiö ei kannata kumpaakaan selvityshenkilön raportissa esitettyä vaihtoehtoa. Kumpikaan vaihtoehto ei ota huomioon järjestöjä, jotka työskentelevät paljon erilaisia palveluja tarvitsevien ihmisten kanssa, mutta joiden palvelujen saantiin liittyy lukuisia esteitä.
Järjestöt toimivat linkkinä asiakkaiden tukitarpeiden ja julkisten palveluiden välissä. Järjestöt ohjaavat asiakkaita julkisiin palveluihin, toimivat asiakkaiden tukena palveluiden saannin aikana ja palveluiden päätyttyä. Ilman järjestöjä ihmiset jäävät helposti ilman palveluita tai alkaneet palveluketjut eivät jatku.
Palveluista poissulkeminen, palveluiden väliin putoaminen, katkeavat hoitoketjut ja ongelmien syventyminen aiheuttavat merkittäviä kustannuksia julkisille sosiaali- ja terveyspalveluille. Asiakkailla on usein myös heikko luottamus viranomaisiin, jolloin järjestöjä tarvitaan apuna luottamuksen palauttamiseen. Järjestöt ovat pystyneet parantamaan julkisen palvelujen saavutettavuutta ja käytettävyyttä tuomalla yhteiseen kehittämiseen asiakaskunnan ääntä ja omaa näkökulmaa kehittämistarpeista ja tehtyjen muutosten toimivuudesta.
Selvityksessä puhutaan ns. harmaalla vyöhykkeellä olevista toiminnoista. Yhtenä näistä mainitaan järjestöjen oikeudelliset neuvonnat. Oikeudelliset neuvonnat ovat aikanaan syntyneet, koska havaittiin monien asiakasryhmien (erityisesti päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät, vammaiset ja rikostaustaiset henkilöt) jäävän helposti palveluiden ulkopuolelle väliinputoajiksi. Asiakkaat kokivat ja kokevat vaikeuksia palveluihin pääsyssä – heitä voidaan käännyttää palveluista, heidän palveluntarpeitaan ei tunnisteta tai heille soveltuvia palveluja ei ole olemassakaan. Tarve oikeudelliselle neuvonnalle ei ole kadonnut – päinvastoin. Julkisista tai yksityisistä palveluista on vaikea ja useissa tapauksissa mahdotonta täyttää neuvonnan ja ohjauksen tarvetta. Oikeudellisissa neuvonnoissa paitsi annetaan neuvontaa, myös mm. tuodaan esiin asiakkaitten palvelujen tarpeita, neuvotellaan viranomaisten kanssa ja pyritään vaikuttamaan sopivien palvelujen syntymiseen.
Haavoittuvassa asemassa olevista ryhmistä huolehtiminen lisää yhteiskunnan turvallisuutta. Raportista puuttuu järjestöjen merkitys sisäisen turvallisuuden vahvistajana. Sisäisen turvallisuuden ja yhteiskunnan vakauden säilyttämisen kannalta on tärkeää tehdä ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä ja vaikuttaa turvallisuuden juurisyihin. Haavoittuviin ryhmiin kuuluvien ihmisten turvallisuuden kokemuksiin vaikuttavat toimeentulo ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saanti. (Lähde: Selvitys haavoittuviin ryhmiin kuuluvien turvallisuuden kokemuksista, Sisäministeriön julkaisuja 2021:21).
Selvityshenkilön raportissa vaihtoehto A on selvästi pidemmälle mietitty ja mitä ilmeisimmin ajateltu muodostavan tulevan ratkaisun pohjan. Ehdotus muuttaisi perustavanlaatuisella tavalla avustustoiminnan rakennetta ja luonnetta. Malli ohjaisi järjestöjä irtautumaan pitkäjänteisestä ja tuloksellisesta työstä oman kohderyhmänsä hyväksi, ja muovaamaan toimintaansa jonkin mainitun teeman suuntaan.
Vaihtoehto A:ssa järjestöjen toiminnan sisältöön kohdistuisi ylhäältä päin vahva poliittinen ohjaus, joka vähentäisi järjestöjen omaa liikkumavaraa ja samalla jättäisi huomiotta asiakaskunnasta nousevat tarpeet, jotka ovat olleet uusien toimintojen suunnittelussa keskiössä samoin kuin myös AK-toimintojen sisältöjen suuntaamisessa. Järjestöjen työlle tyypillinen nopea ja joustava reagointi muuttuviin tilanteisiin ja uusiin palvelutarpeisiin ei enää toteutuisi.
Vaihtoehdossa A keskeisiä ovat viisi teemaa, joille rahoituksesta merkittävä osa kohdentuisi. Teemat ovat sinänsä tärkeitä ja koskevat laajoja väestönosia (lapset- ja perheet, ikäihmiset, kansansairauksista kärsivät). Mielenterveys ja yksinäisyys -teemat ovat kuitenkin läpileikkaavia väestössä. Mielenterveysteeman alla mainitaan lyhyesti päihderiippuvuudet, mutta päihdetyö ja päihderiippuvuuksien hoito samoin kuin ennaltaehkäisy on häivytetty näkymättömiin. Selvitys ei tunnista lainkaan järjestötyön luonteeseen kuuluvaa päihteiden käyttäjien kokonaisvaltaista auttamista. Myöskään läheisten tuen tarvetta ei tunnisteta.
Vaihtoehto A:ssa rahoitus vaikuttaisi ohjautuvan jatkossa järjestöille, joiden toiminta on laajaa ja kohdistuu jo lähtökohtaisesti isommille ja yleistä hyväksyntää nauttiville väestöryhmille.
Selvityshenkilön raportissa osa rahoituksesta jaettaisiin muulle erityisen tärkeälle toiminnalle, jota voi esityksen mukaan olla ainakin jossain määrin esimerkiksi, joihinkin sosiaalisiin ongelmiin, vähemmistöryhmiin sekä väkivallan ja sen vaikutuksen vähentämiseen tähtäävä toiminta. Mainitut esimerkit ovat tärkeitä, mutta eivät tavoita laajaa kirjoa paljon palveluja ja erityspalveluja tarvitsevia ihmisiä. Epäselväksi jää, miten tähän tarkoitukseen esitetty summa on arvioitu. Vaarana on, että erityisryhmien palvelut supistuisivat tai häviäisivät kokonaan ja samalla heidän auttamiseensa liittyvä erityisasiantuntemus katoaisi.
Vaihtoehto B ei myöskään ole todellinen vaihtoehto, koska vaihtoehtoa ei avata riittävästi. Vaihtoehdossa pienten avustuskohteiden toimintaedellytykset heikkenisivät merkittävästi, mikäli leikkaukset tehtäisiin juustohöylä -periaatteella.
Raportissa esitetään, että STEA ottaisi käyttöön kolmiportaisen varallisuuskriteeristön, jota se soveltaisi tasapuolisesti kaikkiin avustuksen saajiin. Varallisuuden perusteella leikkaaminen vaarantaisi monien asiakkaille tärkeiden toimintojen jatkumisen ja sillä olisi laajat vaikutukset ihmisten hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen. Raportissa ei kuitenkaan ole esitetty vaikutusten arviointia, mikäli tällaiset leikkaukset toteutettaisiin.
Pelkästään varallisuuden perustella tehtävät leikkaukset ovat myös ristiriidassa toiminnan vaikuttavuutta korostavien ehdotusten kanssa. Järjestöjä tulisi kannustaa huolelliseen ja ennakoivaan taloudenhoitoon sekä rahoituspohjan laajentamiseen. Järjestöillä tulisi olla mahdollisuus myös taloudelliseen puskuriin. Osa järjestöistä toimii myös palveluntuottajina, joille toimintaympäristö on tällä hetkellä haasteellinen ja taloudellinen puskuri on välttämätön.
Kolmiportaisen varallisuuskriteeristön rajat vaikuttavat kuitenkin kovin alhaisilta, mikäli nettovarallisuuden laskentatapa on sama kuin verottajalla. Järjestöjen varallisuutta ei myöskään pidä arvioida yhden vuoden tilinpäätöksen perusteella, koska satunnaisten erien vuoksi tilikausien tulos voi vaihdella suurestikin. Huomioitavaa on myös se, että esimerkiksi Rikoksettoman elämän tukisäätiö on koko ajan rahoittanut osan yleishyödyllisestä toiminnastaan oman varallisuutensa tuotoilla, koska säätiön saama yleistuki ei ole kattanut kaikkea toimintaa. Yhden vuoden perusteella tehtävä tarkastelu on muutenkin ongelmallinen, koska selvityksessä Rikoksettoman elämän tukisäätiö on nostettu kymmenen suurimman avustuksen saajan joukkoon, mikä johtuu vuonna 2024 myönnetystä investointiavustuksesta.
Selvityksessä esitetty verovähennysoikeuden laajennus on sen sijaan erittäin kannatettava. Samoin joustavuus avustusten hallinnoimisessa on tervetullutta (yleis- ja kohdennettu yleisavustus myönnettäisiin jatkossa hankeavustuksen tapaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan, tuloksellisuus- ja vuosiselvitykset yhdistettäisiin ja halutut tiedot pyydettäisiin avustuksen saajalta kahden vuoden välein).
Tuloksia ja vaikutuksia pystytään järjestötoiminnassa osoittamaan hyvin. Vaikuttavuuden osoittaminen on huomattavasti vaikeampaa. Asiakastyössä vaikuttavuuden osoittaminen pitkällä aikavälillä edellyttäisi mahdollisuutta asiakkaiden elämäntilanteiden selvittämiselle asiakkuuden päätyttyä tietyn ajan kuluessa. Tämä edellyttäisi asiakasrekistereiden olemassaoloa, mikä ei ole mahdollista tällä hetkellä. Vaikuttamistyö puolestaan on hyvin pitkäjänteistä työtä, jossa yhdessä tai kahdessa vuodessa ei välttämättä tapahdu kovin paljoa vaan puhutaan useiden vuosien tai vuosikymmenien ajasta.
Esitetty muutosajankohta vuoden 2027 alku tulee liian nopeasti. Muutoksen tekeminen vaatii sitä, että ratkaisussa otetaan huomioon erilaiset asiakasryhmät ja heidän palveluntarpeensa, järjestötyön luonne ja merkitys yhteiskunnassa. Järjestöille pitää myös antaa riittävästi aikaa muutoksiin valmistautumiseen ja sopeutumiseen.