Uutiset

Vertaisohjaajan työ on esimerkkinä olemista. ”Kaikki työtehtävät ovenaukaisusta lähtien.” Näin kuvaa Kimmo Leskelä työtehtäviään vertaisohjaajana Rediksessä. Vertaistuki Redis on päihteetön olohuone rikostaustaisille Helsingin…

Nina Nurminen ja Jukka Hämäläinen saivat idean. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen yliopettaja, psykologi Nina Nurminen sekä Kriminaalihuollon tukisäätiön vastaava asumisohjaaja Jukka Hämäläinen (kuvassa) törmäsivät kolmisen vuotta…

Kriminaalihuollon tukisäätiö on antanut lausunnon hallituksen esitykseen sakon muuntorangaistuksen lisäämisestä. Nykyinen ja edellinen hallitus ovat pyrkineet palauttamaan muuntomahdollisuuden poliisin kirjoittamiin rangaistusmääräyssakkoihin. Muuntomenettelyyn halutaan saada…
Suunnitelma ei velvoita viranomaisia, mutta vankia se velvoittaa. Järjestelmän ennustettavuus on huono ja vangin oikeusturva heikko. Rangaistusajan suunnitelma (ransu) rantautui Suomeen 2006 osana vankeuslain…
Säätiö antoi lausunnon oikeusministeriön arviomuistioon rangaistusten oikeasuhtaisuudesta sekä oikeusministeriön työryhmäehdotukseen ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksista. Lausunto arviomuistioon Säätiö antoi lausunnon oikeusministeriön arviomuistioon rangaistusten oikeasuhtaisuudesta. Arviomuistiossa rangaistusten…
Uusissa hankkeissa paneudutaan naisvankien kuntoutukseen, sähköisen asioinnin taitoihin, ryhmämuotoiseen yhdyskuntapalveluun ja seksuaalisen väkivallan vähentämiseen. Naiset näkyviksi Kriminaalihuollon tukisäätiö käynnistää elokuussa 2018 Naiset näkyviksi -hankkeen,…
Asiakassihteeri Ritva Nikkilä on vangin ensimmäinen kontakti asumispalveluihin. Ritva Nikkilä valmistui 1,5 vuotta sitten rikosseuraamusalan sosionomiksi Laurea ammattikorkeakoulusta. Sen jälkeen hän on toiminut asiakassihteerinä…
Maakuntauudistuksen valmistelussa tulee varmistaa, että asiakasohjauksessa on huomioitu rikosseuraamusasiakkaiden palveluihin pääsy. Juho Saaren eriarvoisuustyöryhmä esitti, että maakunnat ja Rikosseuraamuslaitos yhteensovittaisivat suunnitelmansa varmistaakseen eheät palvelukokonaisuudet…
Kriminaalihuollon tukisäätiö on uudistanut verkkosivunsa. Verkkosivujen tavoitteena on tarjota tietoa ja tukea rikosseuraamukseen tuomituille ja heidän läheisilleen. Sivuilta löytyy tietoa myös heidän parissaan työskenteleville…
Kriminaalihuollon tukisäätiön toiminnan esittelypäivät opiskelijoille ja muille kiinnostuneille järjestetään seuraavina ajankohtina: 25.9. klo 10-12 27.11. klo 10-12 Ilmoittaudu etukäteen sähköpostiin toimisto@krits.fi Esittely järjestetään, jos…
ADHD-käsikirjasta on ilmestynyt uusi korjattu painos. Käsikirja sisältää yhdeksän teemaa, jotka käsittelevät ADHD-oireita ja niiden aiheuttamia arjen haasteita. Arki haltuun – apua ADHD-oireisiin on…
Sexpo ja Kriminaalihuollon tukisäätiö ovat käynnistäneet kolmivuotisen SeriE-hankkeen, jonka tavoitteena on seksuaalirikosten ennaltaehkäisy. Hankkeessa tarjotaan tukipalvelua henkilöille, joilla on kohonnut riski syyllistyä erityisesti lapsiin…