Vierasblogi: Vankinäkökulma ransujen nykykäytäntöön
Ransun (rangaistusajan suunnitelman) edistymisen tulisi sitovasti vaikuttaa vankilan päätöksentekoon. Näin vältyttäisiin nykyiseltä epäoikeudenmukaiselta vaikuttavalta tulkinnalta, jossa on täysin mahdollista, ettei ransua täysin toteuttaneen vangin kannalta seuraa esimerkiksi siirtyminen avoimempiin olosuhteisiin.
Aktiivinen ransun mukainen toiminta ei siis nykykäytännön mukaan takaa vangille mahdollisuuksia integroitua ”normaaliin” yhteiskuntaan tuomionsa loppuvaiheessa.
Jo tieto siitä, ettei ransun edistäminen takaa mitään, vähentää joidenkin vankien halukkuutta ransun edistämiseen.
Vaikuttaa siltä, että ransua käytetään nykytilanteessa helposti nimenomaan kielteisenä päätösperusteena. Parempi tilanne olisi, jos ransun edistyminen takaisi päätöksenteon kannalta jotain, mutta joltain osin edistymättömyys ei positiivista päätöstä estäisi.
Ransua ei noudateta, jos sitä ei koeta omaksi. Ransujen yksilöllisyys ei toteudu edes ”vangin kanssa” laadituissa ransuissa.
Ransuja laativaa henkilöstöä pitäisi valmentaa todelliseen vangin näkemysten huomioimiseen, ilman omien näkemysten pitämistä automaattisesti parempina tai ajattelemalla, ettei vanki ymmärrä omaa parastaan.
Toimiva ransu on hallittu kompromissi, jossa yhdistetään vangin näkemyksiä ja hänelle tärkeitä asioita asiantuntevan ransun laatijan näkemyksiin asioista, joita vangin kannattaisi tuomionsa aikana tehdä.
Ransuun tulisi mieluummin merkitä asioita eikä keinoja, ellei vanki itse suostu sitoutumaan esimerkiksi nimetyn ohjelman läpikäymiseen.
Ransua laadittaessa etenkin ensikertalaiselle vangille keskustelu siitä, mikä on ransun merkitys vangin kannalta, voi jäädä vähälle huomiolle tai kokonaan unohtua.
On vangin kannalta ikävä tilanne, jos jälkikäteen saa kuulla sitoutuneensa johonkin, mihin ei ole ransua laadittaessa tiennyt sitoutuneensa.
Ransun seuranta
Ransun seurantaa tulee tehdä tosiasiallisesti vankia kuullen. Jos seurantaa tehdään edes osa seurantakerroista ilman vankia, ransun edistymistä saatetaan arvioida negatiiviseen suuntaan, vaikka vanki olisi hyödylliseksi kokemiaan asioita tehnyt.
Lisäksi saman vankilan työntekijöillä voi olla toisistaan eriävät näkemykset vangin ransun etenemisestä.
Tällaiset vangin ransun edistymisen kannalta negatiiviset arviot eivät välttämättä tule vangin tietoon, ellei vanki itse pyydä ransustaan tulostetta.
Tulosteiden pyytämistä esimerkiksi muutaman kerran vuodessa voidaan pitää turhan tiheänä tahtina ja pyrkimyksenä häiritä henkilökunnan normaalia työskentelyä.
Kun seurantaa tehdään vangin kanssa ja vangin näkemyksiä arvostaen, tämä mahdollistaa molemminpuolisen ymmärryksen lisääntymisen vangin ja henkilökunnan välillä. Näin voidaan löytää vankilan mahdollisuuksien rajoissa jokaiselle toimivimmat keinot kuntoutuksellisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tulee muistaa, että vanki sitoutuu parhaiten sellaiseen toimintaan, josta kokee itse hyötyvänsä. Näin ollen yksittäisen vangin kanssa keskusteltaessa ei saisi painottaa liiaksi esimerkiksi sitä, mistä toimenpiteistä muut samankaltaisesta rikoksesta tuomitut ovat hyötyneet.
Toki näistä kannattaa keskustella, mutta kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen ihminen on yksilö ja näin ollen sopivaa toimintaa tulee arvioida yksilöllisesti.
Esimerkiksi kurssimuotoisiin ohjelmiin painostetaan nykyisin vankeja, vaikka tiedetään, että tällä aiheutetaan entistä kielteisempää asennoitumista ohjelmaa kohtaan ainakin osassa vangeista.
Vangin ransussa ei välttämättä näy se, onko ransu edistynyt. Ransussa olevaa merkintää ”tavoitteen edistyminen/toteutuminen” voidaan käyttää arvioimaan kyseisen tavoitteen edistämistä edellisen tarkistuksen (muutama kuukausi) jälkeen.
Ei liene kenenkään mielestä järkevää, jos useita vuosia kestävän tuomion aikana jatkuvasti tulisi edistää jokaista ransun tavoitetta, jos haluaa, ettei ransun tavoitteiden edistyminen liiku ”taaksepäin”.
Päätöksentekoon toisi ennustettavuutta, jos vanki näkisi ransustaan, mikä on edistynyt ja mikä ehkä ei. Tämä voisi myös aiheuttaa tilanteita, jossa negatiivisen päätöksen tekemistä ei voisi perustella edistymättömällä ransulla yhtä helposti kuin nykyisin.
Tulisi harkita, onko tarkoituksenmukaista asettaa minkäänlaisia määrällisiä vaatimuksia/tulostavoitteita esimerkiksi tietyn ohjelman läpikäymiseen tietyssä vankilassa. Kaikki vangit eivät hyödy samoista toimenpiteistä, ohjelmaa ei välttämättä uskalleta keskeyttää mahdollisten negatiivisten seurausten vuoksi ja ohjelmaan ”sopimattomiakin” vankeja saatetaan painostaa osallistumaan, jos ”sopivia” ei vankilasta löydy.
Omien tietojeni mukaan ohjelman keskeyttäminen voi johtaa vangin kannalta jopa kielteisempään arvioon kuin ohjelmaan osallistumatta jättäminen.
Mikä on Vierasblogi?
Pyydämme Vierasblogi-palstalle yllätysvieraita kirjoittamaan ajankohtaisista tai päiväkohtaisuuden varjoihin jääneistä aiheista. Voit myös itse tarjota kirjoitusta ottamalla yhteyttä palaute@krits.fi.