Lapsen oikeudet näkyviksi toimijuutta vahvistamalla
Vietämme parhaillaan lapsen oikeuksien viikkoa ja lauantaina 20.11 on lapsen oikeuksien sopimuksen 32. syntymäpäivä. Tämän vuoden teema on jokaisen lapsen yhdenvertainen oikeus hyvään kohteluun.
On erityisen tärkeää nostaa esiin lapsen oikeudet, kun elämää varjostaa vanhemman vankeus.
Lapset, joiden vanhempi on vankilassa, voivat joutua kokemaan leimaamista, ulkopuolisuutta, häpeää ja epätasa-arvoista kohtelua. Yhteiskunnallisesti he ovat haavoittuvassa ja näkymättömässä asemassa oleva ihmisryhmä. Lasten aidot tuen tarpeet jäävät palveluissa usein tunnistamatta ja kohtaamatta.
Mitä sanottavaa lapsilla itsellään on?
Vuosi sitten istuin kriminologian luennolla ja kuuntelin surullisena tietoa vankeuden periytyvyydestä ja isyyden ja äitiyden identiteettien haasteista. Vankien lasten näkökulma jäi muutamiin sivulauseisiin.
Luennolla mieleeni nousi kysymys, mitä sanottavaa lapsilla itsellään on? Mitä he itse tarvitsevat ja haluavat? Miten lasten toimijuutta voi edistää?
Näihin kysymyksiin etsin vastauksia viime kevään kandidaatintutkielmassani Lapsen toimijuuden edistäminen, kun vanhempi on vankilassa – katsaus kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen. Etsin vastauksia kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta, koska Suomessa tutkimus lapsista, joiden vanhempi on vankilassa, on edelleen hyvin niukkaa.
Lapset haluavat vaikuttaa omaan elämäänsä
Käsitin vankien lasten kokemukset toimijuuden kokemuksen puutteina. Lasten toiveissa ja tarpeissa korostui halu olla oman elämän toimija ja tulla kohdatuksi aktiivisena toimijana.
Toimijuus on yksinkertaistettuna kokemusta siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä – ei olla vain olosuhteiden tuotos.
Psykologi Albert Banduran mukaan toimijuus toteutuu, kun yksilöllä on mahdollisuus toimia omasta motivaatiosta lähtien, suunnitella omaa elämää, säädellä omaa toimintaa sekä mahdollisuus itsereflektioon.
Koska toimijuus rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, on auttamistyöllä tärkeä päämäärä ja mahdollisuus vankien lasten toimijuuden edistämisessä. Lapset tarvitsevat toisia ihmisiä toimimaan positiivisina peileinä itselleen. Niinpä muiden reaktiot, suhtautuminen ja usko heihin, vertailun ja peilaamisen kautta vaikuttavat heidän omiin reaktioihinsa, suhtautumiseensa ja uskoonsa itsestään. Positiivisen peilin kautta he kehittyvät luottamaan omaan pystyvyyteensä.
Lapset toivovat selkeää ja rehellistä tietoa
Monet vankien lapset kokivat elävänsä epätietoisuudessa siitä, mitä heidän vanhempansa käyvät läpi ja mitä tukea he itse voivat saada. He ilmaisivat tarpeen selkeälle ja rehelliselle informaatiolle. Niin vankien lapset kuin lasten kanssa työskentelevät aikuiset painottivat koulutuksen ja tiedon lisäämistä lasten elinpiirissä.
Eräs lapsi totesi, että mennessään vierailulle vankilaan, vartijat saivat hänet tuntemaan kuin hän olisi itse vanki. Useilla lapsilla oli pidätystilanteista, vankilasta ja tuomioistuinprosessista ikäviä, traumaattisiakin kokemuksia. Niinpä esimerkiksi tuomareita tulisi kouluttaa tuomioistuinkäytännöissä, poliiseja pidätystilanteissa ja vankilan henkilökuntaa perhetapaamisissa siinä, millä tavoin lapset tulisi huomioida joka tilanteessa. Lasten huomioiminen ei saa olla sattumanvaraista.
Vankien lapset ilmaisivat myös halun olla mukana heitä koskevassa päätöksenteossa. Omaan elämään vaikuttaminen, kuulluksi tuleminen ja se, että omille näkemyksille ja kokemuksille annetaan arvoa ja ne otetaan vakavasti, luo pystyvyyden tunnetta ja näköaloja tulevaisuuteen.
Lapset painottivat turvallisten ja heitä kunnioittavien aikuisten merkitystä, joilla on taitoa rakentaa luottamusta, kuunnella ja toimia heidän ehdoillaan. Lapsia ei tule huomata vasta sitten tai vain niissä tilanteissa, kun ilmenee ongelmia. Vankien lasten tarpeiden ja toiveiden tunnistaminen ja kohtaaminen olisi merkittävää ennaltaehkäisyä moniin elämän haasteisiin.
Ennen kaikkea lapset osoittivat halua kehitykseen ja itsenäisyyteen. He osoittivat suurta selviytymiskykyä vaikeissa tilanteissa. Heidän selviytymiskykyään ja resilienssiään ei saa aliarvioida.
Kohdellaan lapsia aktiivisina yhteistyökumppaneina
Vankien lasten kanssa uraa tehneen psykologian ja sosiologian tohtorin Lorna Brookesin ajatukset kiteyttävät tärkeän sanoman. Kun lapsia kohdellaan aktiivisina yhteistyökumppaneina, heille ei anneta avaimia pelkästään selviytymiseen, vaan myös elpymiseen ja henkilökohtaiseen kasvuun. Kun he tulevat kuulluksi, edistetään heidän selviytymiskykyään. Lapset saavat avaimen vaikuttaa omaan elämäänsä.
Tällöin he eivät vain selviydy, vaan todennäköisemmin puoltavat oikeuksiaan ja saavat äänensä kuuluviin myös tulevaisuudessa.
Puhuessamme lapsista, joiden vanhempi on tai on ollut vankilassa, on tärkeää muistaa, että jokaisen kokemus on yksilöllinen. Yhden elämään vanhemman vankeus värittää voimakkaan synkkiä sävyjä, toisen elämään värikkään kirjavia sävyjä.
Jokainen haluaa tulla kohdatuksi toimijana: lapsena, jonka vanhempi on vankilassa, ei vangin lapsena. Jokaisella lapsella on yhdenvertainen oikeus hyvään kohteluun.
Lapsen oikeuksien sopimuksen viikolla päätän tekstini lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklaan:
”Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin toimiin varmistaakseen, että lasta suojellaan kaikenlaiselta syrjinnältä ja rangaistukselta, jotka perustuvat hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin.”
Kirjoittaja on Laura Soronen,
sosiaalipsykologian maisteriopiskelija Tampereen yliopistosta
Lähteet:
Soronen. (2021). Lapsen toimijuuden edistäminen, kun vanhempi on vankilassa: katsaus kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen.
Bandura, Albert (2000) Exercise of Human Agency through Collective Efficacy. Current directions in psychological science: a journal of the American Psychological Society 9(3), 75–78. https://doi.org/10.1111/1467-8721.00064
Bandura, Albert (2001) Social Cognitive Theory: An Agentic Perspective. Annual review of psychology, 52(1), 1–26. https://doi.org/10.1146/annurev.psych.52.1.1