Rangaistukset

Alle 15-vuotias lapsi ei voi koskaan joutua rangaistukseksi vankilaan tai yhdyskuntapalveluun.

Vankila

Kun isä tai äiti saa rangaistuksen, voi sen jälkeen joutua vankilaan. Vankilassa asutaan rangaistuksen ajan, mutta lapset, perhe ja ystävät pääsevät sinne tervehtimään.

Lue lisää

Valvottu koevapaus

Valvotussa koevapaudessa vanki pääsee kotiin vankilasta, mutta on valvonnan alaisena. Se tarkoittaa sitä, että täytyy olla aina puhelimella tavoitettavissa, noudattaa vankilan kanssa sovittuja sääntöjä ja osallistua johonkin sovittuun toimintaan. Toiminta voi olla työtä, opiskelua tai vaikka oman lapsen hoitoa.

Lue lisää

Yhdyskuntapalvelu

Yhdyskuntapalvelun aikana asutaan kotona ja käydään töissä tai koulussa. Yhdyskuntapalvelu on työn tekoa, mutta siitä ei makseta palkkaa.

Lue lisää

Valvontarangaistus

Valvontarangaistuksessa oleva henkilö saa asua kotona ja käydä töissä tai opiskelemassa. Häntä valvotaan nilkkaan laitettavan pannan avulla. Siinä on samalla tavalla osallistuttava sovittuun toimintaan ja noudatettava tiettyä aikataulua kuin koevapaudessa. Valvontarangaistuksessa oleva ei siis voi esimerkiksi lähteä ulos lasten kanssa leikkimään toiseen kellonaikaan kuin on sovittu, vaikka olisi hieno ilma.

Lue lisää