Rikosprosessi läheisen näkökulmasta
Vankeusrangaistuksen arvioidaan koskettavan jopa 55 000 vangille läheistä ihmistä päivittäin. Joukko on vielä suurempi, jos mukaan lasketaan yhdyskuntaseuraamusta suorittavien läheiset.
Läheisiä voivat olla mm. vanhemmat, puoliso, lapset, sisarukset, isovanhemmat ja ystävät. Rangaistus voi vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen, kuten työhön, toimeentuloon, vanhemmuuteen, parisuhteeseen, terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin.
Monet läheiset kertovat, että prosessissa on ollut kolme erilaista vaihetta, jotka ovat alkusokki, rangaistusaika ja vapautuminen. Erityisesti tämä pätee vankeuteen.
Vangitseminen voi olla kriisitilanne, johon on saatavissa kriisiapua. Huoli ja stressaavat tilanteet voivat aiheuttaa myös fyysisiä oireita. Apua tai tukea on hyvä hakea jo aikaisessa vaiheessa, etteivät omat voimavarat kulu loppuun. Yksin ei tarvitse jaksaa!
Kun läheinen pidätetään
Kun oma läheinen pidätetään, moni asia muuttuu. Miten tämä tulee vaikuttamaan minun tilanteeseeni ja mistä voin saada apua? Mitä pidätyksen jälkeen tapahtuu:
- Rikoksesta epäillyn kiinniotto ja vangitseminen voivat tapahtua yllättäen. Rikoksesta epäiltyä voidaan pitää kiinniotettuna enintään kolme vuorokautta. Tämän jälkeen hänet on vapautettava tai vangitsemisvaatimus on esitettävä oikeudessa. Lue, miten saa tietää, missä vankilassa läheinen on.
- Vangitsemisen jatkuessa vaatimus on käsiteltävä uudelleen oikeudessa kahden viikon välein. Mikäli tutkintavankeuden jatkamiselle ei enää ole edellytyksiä, epäilty pääsee siviiliin odottamaan mahdollista oikeuden käsittelyä asiassaan. Tutkintavankeusvaiheessa voit olla yhteydessä tutkijaan ja pyytää mahdollisuutta päästä tapaamaan läheistäsi. Usein tämä tapahtuu valvotusti tutkijan läsnäollessa.
- Rikosasian käräjäoikeuskäsittelyn yhteydessä henkilö voidaan määrätä heti vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna, mikäli tuomion pituus on vähintään kaksi vuotta tai se on tarpeen muista syistä, kuten esimerkiksi pakoilun estämiseksi.
- Oikeus voi myös käsiteltyään asiaa päästää henkilön vapaaksi odottamaan päätöstä ja sen lainvoimaiseksi tuloa sekä mahdollisen rangaistuksen täytäntöönpanoa.
Tietoa ja tukea on saatavissa viranomaisilta, järjestöiltä ja seurakunnilta. Mahdollisuudet vaihtelevat paikkakunnittain. Neuvoja ja vertaistukea löytyy myös internetistä ja sosiaalisesta mediasta.
Lue tästä, mistä läheinen voi saada tukea.
Rangaistusaika
Ensivaiheen järkytyksen jälkeen tilanne yleensä helpottuu jonkin verran, kun tilanne alkaa hahmottua ja arki sen mukana. Usein kuuluu sanottavan, että ”koko perhe lusii”. Vankilassa oleva on kaikkien ajatuksissa.
Yhteydenpitoon vangitun kanssa liittyy paljon sääntöjä ja rajoituksia. Läheisenä sinun on hyvä tietää, mitä sääntöjä Rikosseuraamuslaitoksessa on.
Lue tästä, miten voi pitää yhteyttä omaan läheiseen ja miten tavata häntä.
Tutustu myös vankilakohtaisiin ohjeisiin Rikosseuraamuslaitoksen sivuilla.
Vapautuminen
Vapautuminen on kauan odotettu vaihe. Silti se saattaa jännittää ja aiheuttaa hämmennystä. Vankilassa vietetyt vuodet ovat muuttaneet parisuhdetta ja vanhemmuutta. Myös perheen roolit ovat tuona aikana muotoutuneet toisenlaisiksi. Ottaa aikansa löytää jälleen oma paikka ja rooli perheessä. Lue lisää tästä aiheesta Perhesuhteet ja vapautuminen.
Ennen vapautumista vangille laaditaan vapauttamissuunnitelma, joka on osa rangaistusajan suunnitelmaa eli ransua. Siihen kuuluu, että vankilan työntekijä on yhteydessä koti- tai asuinkunnan viranomaisiin ja järjestöihin. Tämä tarjoaa mahdollisuuden pohtia tarvittavaa tukea vapautumisen koittaessa.
Koevapaus vankeuden lopussa on tärkeä mahdollisuus sekä vangille että perheelle. Koevapauden aika mahdollistaa sen, että yhdessäoloa voi ikään kuin harjoitella vankilan jälkeen. Koevapauden ajalle tehdään suunnitelma, jonka tekemiseen myös puoliso voi pyytää päästä mukaan. On tärkeää nostaa esille erityisesti perhettä koskevat tavoitteet, mikäli sellaisia on.
Tutustu myös näihin
Tietoa koko rikosprosessista ja läheisen näkökulmista saat Päivä kerrallaan -oppaasta, joka on kirjoitettu vertaistuen näkökulmasta ammattilaisapua hyödyntäen. Oppaaseen on koottu tietoa sekä läheisen että rikoksesta rangaistun oikeuksista ja tarjolla olevista palveluista. Myös rangaistuksista ja vankilakäytännöistä on kirjoitettu siten, että niin rikoksesta tuomitun kuin hänen läheisensä olisi helpompi selviytyä rangaistuksen rasitteista.
Opas vanhemmalle neuvoo jaksamisessa ja siinä, miten rangaistuksesta voi kertoa perheen lapsille.