Suomen vankiluku ja rikosseuraamusalan kustannukset ovat kasvaneet. Samaan aikaan tutkimusnäyttö ei osoita, että vankeuden lisääminen vähentäisi uusintarikollisuutta. Kriminaalipolitiikassa pitäisi nykyistä paremmin arvioida sitä, mitkä ratkaisut todella vähentävät rikoksia ja lisäävät turvallisuutta.
Rikoslainsäädäntöön on tehty viime vuosina useita muutoksia. Vankiluku on kasvanut muutamassa vuodessa niin, että osassa vankiloista käyttöaste on jo yli 120 prosenttia. Ensikertaisten vankien osuus on noussut kymmenen viime vuoden aikana 37 prosentista jo lähes puoleen vangeista (46 %)
Samaan aikaan vankien ja vankilasta vapautuvien kuntoutukseen kohdennettuja resursseja on leikattu.
Rikosseuraamusalan nettokustannukset ovat nousseet muutamassa vuodessa (2022 → 2025) 34,2 miljoonaa euroa.
Kriminaalipolitiikan tulee perustua tietoon, ei oletuksiin tai mielikuviin
Saatavilla oleva tutkimustieto antaa aihetta tarkastella vankeuden vaikuttavuutta kriittisesti.
Tutkimusten mukaan vankeuden kokonaisvaikutukset uusintarikollisuuteen ovat vähäiset, tai rangaistus voi jopa lisätä uusintarikollisuuden riskiä. Haitallisuus korostuu erityisesti nuorten kohdalla.
–Kriminaalipolitiikassa pitäisi kysyä nykyistä useammin, mikä tutkitusti toimii. Jos tavoitteena on vähentää rikoksia ja lisätä turvallisuutta, päätöksiä on arvioitava niiden todellisten vaikutusten perusteella, ei oletusten, mielikuvien tai sloganien, sanoo Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin johtaja ja kriminologian professori Kimmo Nuotio.
Nuotio puhuu mielikuvista ja sloganeista myös 12.11.2026 Kohti vaikuttavaa kriminaalipolitiikkaa -tilaisuudessa Eduskunnan kansalaisinfossa, jossa keskustellaan tutkitun ja koetun tiedon merkityksestä kriminaalipolitiikassa, Suomen kriminaalipolitiikan suunnasta ja siitä, millä perusteilla tehtyjä ratkaisuja tulisi arvioida.
Seuraa tilaisuutta tämän linkin kautta
Ohjelma:
9.20–9.30 | Avaus
Inka Hopsu, Kansanedustaja, eduskunnan ihmisoikeusverkoston puheenjohtaja
Sanna Sunikka, toimitusjohtaja, Rikoksettoman elämän tukisäätiö
9.30–9.55 | Norjassa uusintarikollisuus on huomattavasti vähäisempää kuin Suomessa. Miten Norja on tässä onnistunut?
Åre Hoidal, Norjan vankeinhoitolaitoksen vanhempi neuvonantaja ja entinen Oslon ja Haldenin vankiloiden johtaja
9.55–10.20 | Viro on vähentänyt vankilukuaan ja uusintarikollisuuttaan – Viron näkökulma
Laura Kikas, vankilapalvelun asiantuntija, Vankilapalvelukorkeakoulun entinen johtaja, Viron turvallisuustieteiden akatemia
10.20–10.45 | Rikollisuuden ja kriminaalipolitiikan kehittyminen Suomessa
Kimmo Nuotio, johtaja, Kriminaalipoliittinen instituutti, Helsingin yliopisto
10.45–11.05 | Kommenttipuheenvuoro
Riitta Kari, operatiivinen johtaja, Rikosseuraamuslaitos
11.05–11.50 | Paneelikeskustelu
Kimmo Nuotio, professori, Helsingin yliopisto, kansanedustajat Inka Hopsu (vihr.), Pihla Keto-Huovinen (kok.), Elisa Gebhard (sd.), Sandra Bergqvist, (rkp), Mira Nieminen (ps).
Keskustelun fasilitoi Tiia Palmén, rikostoimituksen päällikkö, MTV Uutiset
11.50–12.00 | Loppusanat
Marjatta Kaurala, asiamies, RETS Rikoksettoman elämän tukisäätiö
Aika: 12.11.2026 klo 9.20–12.00
Paikka: Eduskunnan kansalaisinfo ja verkkolähetys
