päivä vankilassa
Herätys ja aamupäivä
Päivällä vankilassa oleville on tekemistä, opiskelua tai töitä. Vankilassa työnä voi olla huonekalujen teko, rekisterikilpien teko tai vaikka eläinten hoitaminen. Eri vankiloissa on erilaisia töitä.
Yleensä työt ovat vankilan sisällä tehtäviä, mutta joskus vankilassa oleva voi saada luvan käydä vankilan ulkopuolella koulussa tai töissä.
Lounasta vankilassa syödään joko isossa ruokalassa tai sillä osastolla, jossa henkilö asuu. Osastolle joko tuodaan ruoka tai ruuan voi myös tehdä itse osaston keittiössä.
Osastoilla on oma päiväjärjestys, samaan tapaan kuin koulussa on lukujärjestys. Päiväjärjestyksessä on määrätty myös ajat, jolloin vankilasta voi soittaa perheelle tai ystävilleen.
Iltapäivä ja ilta
Iltapäivällä syödään päivällinen, jonka jälkeen vankilassa olevat voivat viettää aikaa toistensa kanssa. Osaston päiväjärjestyksessä on määrätty päivät ja ajat sille, koska saa käydä kuntosalilla, saunassa ja ulkona.
Omassa sellissä voi esimerkiksi pelata, katsella telkkaria, lukea kirjoja tai kirjoittaa läheisille kirjeitä.
Yöt jokainen nukkuu omassa sellissään.
Jos vankilassa oleva haluaa, hän voi päivän aikana nähdä pappia, psykologia, erityisohjaajaa tai opinto-ohjaajaa. Heidän kanssaan voi keskustella ja työntekijät voivat auttaa vankia hoitamaan asioitaan ja ongelmiaan.
Vankilassa on kioski, jota sanotaan kanttiiniksi. Sieltä voi ostaa esimerkiksi puhelinaikaa, postimerkkejä, ruokaa tai lenkkarit.
Viikonloput
Lauantaina, sunnuntaina ja arkipyhinä vankilassa kaikilla on vapaapäivä. Viikonloppuisin saa myös tavata perheitä ja ystäviä.
Avovankila
Aamulla herätys on 6–7 aikaan, jonka jälkeen mennään aamupalalle. Sen jälkeen mennään töihin tai opiskelemaan.
Ruokataukoja on päivällä ja iltapäivällä. Avovankilassa usein tehdään ruoka itse, minkä takia siellä on myös kauppapäivä. Illalla on aikaa harrastuksille ja omille tekemisille. Avovankilassa voi olla esimerkiksi kuntosali ja mahdollisuus käydä vankilan lähellä juoksulenkillä. Joskus voidaan järjestää retkiä erilaisiin tapahtumiin.
Avovankilassa saa olla käytössä omat puhelimet, mutta niissä ei saa olla internetyhteyttä.
Myös avovankilassa voi tavata läheisiä. Avovankilassa olevalle voidaan perhetapaaminen myöntää myös vankilan ulkopuolelle.
Yhteydenpito vankilaan
Suljetussa vankilassa olevaa vanhempaa on mahdollista tavata:
- Viikonlopputapaamisessa
- Lapsitapaamisessa
- Valvomattomassa tapaamisessa
- Vankilan vanhempi-lapsi-tapahtumissa
- Erillisessä tapaamisessa tai poistumisluvalla
Posti ja puhelin
Lapsi ja vanhempi voivat pitää yhteyttä kirjeitse. Monella on oman sellin seinällä esimerkiksi lapsen lähettämiä piirustuksia.
Suljetussa vankilassa olevalle ei voi soittaa. Hän voi itse soittaa lapselle vankilan korttipuhelimesta. Vankilan säännöt kuitenkin määräävät, koska vanki pääsee soittamaan.
Avovankilassa olevalla saa olla oma puhelin, mutta siinä ei saa olla internetyhteyttä. Avovankilassa olevalle vanhemmalle tai muulle läheiselle voi siis soittaa ja lähettää tekstiviestin, mutta ei vaikkapa soittaa videopuhelua. Vankila voi rajoittaa aikaa tai paikkaa, jossa omaa puhelinta saa käyttää.
Vankilassa oleva voi pyytää lupaa vankilan järjestämään videopuheluun.
Vanhemmalle voi lähettää sähköpostia suljettuun vankilaan, mutta liitetiedostoja kuten piirroksia ei voi lähettää. Vanhempi ei voi kuitenkaan vastata sinun sähköpostiisi.
”Isä ei melkein ikinä päässyt lomille. Mun kutosluokan päättäreissä se oli. Oltiin siellä sitten, mentiin kotiin syömään ja sitten kauppoihin. Ja sitten se joutui jo päivällä lähteenkin takaisin. Sellaista se on, tuut aamulla lähdet päivällä takas. Isällä ei ollut vartijaa mukana. Sillä oli panta, signaali häviää, jos menee liian kauas. Oli kivaa kun isä tuli lomille.”
-Poika 14 v.
Koevapaus
Rangaistusten loppuvaiheessa yhä useampi päästetään valvottuun koevapauteen omaan kotiin. Se tarkoittaa, että loppuosan rangaistuksesta (1–6 kk) voi suorittaa kotona. Silloin pitää noudattaa kotiintuloaikoja ja vankilan kanssa sovittuja aikatauluja. Koevapautta suorittavaa valvotaan jalassa olevalla pannalla (sähköinen valvonta), josta näkee missä henkilö liikkuu.
Jos lapsi ja koevapautta suorittamaan tuleva asuvat samassa osoitteessa, pitää lain mukaan lapsen mielipide koevapaudesta selvittää.
Nuorten omia tarinoita
13-vuotias Suvi, 14-vuotias Jimi ja 15-vuotias Anna pohtivat, miten isän vankilatuomiot ovat vaikuttaneet heihin ja heidän elämäänsä.
”Kyllä mun pyrkimys on elää erilaista elämää kuin faija. En halua sellaista elämää, että ei ole ikinä missään töissä ja on vaan jossain.”
”En haluaisi vaihtaa mun vanhempia kehenkään. Mutta tietty jos olisin syntynyt sellaisille vanhemmille, jotka eivät olisi vankilassa ja joilla ei olisi alkoholiongelmia, niin voisihan se olla mukavampaa. Olen kateellinen sellaisille kavereille, joilla on kaikki hyvin, ja jotka ovat hyviä vaikkapa ratsastuksessa ja niillä on vanhemmat kotona. Mut en mä tiedä. Kyllä oon ihan okei näinkin.”
”Odotan vaan, että kasvan aikuiseksi. Saisi asua itsekseen ja päättää omista asioistaan. Ei tarvitsisi kysyä koko ajan äidiltä, mitä saa tehdä.”
Minun tarinani
Olen aina joutunut nuorempana mitä erikoisempien tilanteiden keskelle. On ollut päihteitä perheessä, useita muuttoja ja eri ympäristöjä.
Uskon omalta osaltani siihen, että aiemmat kokemukseni ovat saaneet isäpuoleni vankeusrangaistuksesta pääosin positiivisen kokemuksen tai elämänvaiheen.
Omasta perheestäni isäpuoleni suorittaa siis vankeusrangaistusta. Suurin osa tuomiosta on jo suoritettu, mutta vielä pieni osa on suorittamatta.
Kun sain tietää, että isäpuoleni on tehnyt rikoksen, jota hän sillä hetkellä suoritti vankilassa, en niin nuorena oikein tajunnut asiaa.
Tunteita oli monenlaisia. Ensin olin ihmeissäni ja ehkä jopa vähän peloissani, koska en ymmärtänyt, miksi juuri minun oma isäpuoli on tehnyt jotain, mistä on joutunut vankilaan.
Pitkään tuntui siltä, että olen ainut lapsi, jonka vanhempi on vankilassa. En uskaltanut kertoa asiasta ensin juuri kenellekään, koska monilla ei ollut aiheesta tietoa ja tietämättömyys lisää pelkoa. Olen aina ollut utelias ja vilkkaan mielikuvituksen omaava lapsi. Tämä johti siihen, että mielikuvani vankilasta oli juuri sellainen kuin amerikkalaisissa tv-sarjoissa näytetään.
Ensimmäinen käynti vankilassa jännitti ja pelotti. Olin saanut päähäni amerikkalaisista tv-sarjoista, että siellä on paljon ihmisiä, jotka ovat vihaisia. Jännitin vankilan turvatoimia. Ajattelin että siellä on koiria, jotka nuuskivat meitä ja meidät tutkitaan perinpohjin.
No, eihän se tällainen ollut sitten ollenkaan. Ei mitään koiria eikä vihaisia ihmisiä. Vartijat olivat ihan tavallisia ihmisiä, kuten nekin ihmiset, jotka vankilassa tuomiota suorittivat.
Vankilaan sisään mennessä ilmoitimme itsemme ja todistimme henkilöllisyyden ja meiltä kysyttiin muutamia kysymyksiä. Saimme kävellä pienellä alueella vankilan sisällä ja jutella vapaasti. Saimme grillata ja syödä. Oikeestaan sitä samaa mitä kotona. Paitsi että tapaamisia valvottiin, mutta minkäänlaista kyttäämistä ei ollut ja valvontaa ei oikeastaan tullut edes ajatelleeksi.
Oma mielikuva oli siis täysin erilainen todellisuuteen verrattuna.
Tapaaminen helpotti oloani. Näki, millaisessa paikassa vanhempi on ja mielikuville tuli stoppi. Näki, että paikka ei olekaan yhtään niin pelottava kun olin kuvitellut.
Vanhempien kanssa keskustelu rauhoitti ja palaset loksahtivat kohdalleen. Asiasta tuli normaali asia perheessämme, vaikka se aina onkin ollut jonkinlainen tabu.
Avovankilaan olen halunnut mennä aina. Muutaman kerran olen etenkin riitatilanteissa ilmoittanut, etten tule tapaamiseen, ja tällöin on kaduttanut, koska en ole päässyt tapaamiseen. (Vierailijat täytyi ilmoittaa viikkoa ennen.)
Suljetussa vankilassa en ole käynyt kuin kerran lapsena. Isäpuoleni oli hetken toisessa laitoksessa ja kävimme tapaamassa isäpuoltani. Meitä erotti ”lasi” ja saimme vain puhua sen läpi.
Tapaaminen jätti ikävät fiilikset, kun rakasta isäpuolta ei saanut edes halata. Se vaikutti minuun negatiivisesti, koska ikävä kasvoi enemmän ja aloin kiukuttelemaan.
Jälkeenpäin ajateltuna on mielestäni parempi, että vanhempani eivät enää ottaneet minua näille tapaamisille mukaan.
Näin vanhempana asia on perheessämme normaali, olemme selvinneet monesta yhdessä. Etenkin koevapaus oli hektistä ja toi perheeseemme paljon uutta ja opettelemista. Mutta ajan kanssa asioista selviää.
Olen iloinen siitä, että nykyään voin puhua asiasta normaalisti ja että eri kanavat tuovat asiaa meidän lapsienkin näkökulmasta esiin.
Olen oppinut olla välittämättä arvostelijoista. Oikeat ystävät kyllä ymmärtävät ja tukevat.
Olen iloinen, että olen pystynyt kääntämään kokemukseni positiiviseen suuntaan ja saan hyödyntää tietoani ja mahdollisesti auttaa muita samassa tilanteessa olevia!
Vinkiksi antaisin nuorelle, joka on menossa vankilaan, ensimmäistä kertaa:
- Tutustu aiheeseen rauhassa. Netistä löydät sivuja joissa kerrotaan minkälaisia vankilat ovat ja sieltä löydät ohjeet vierailulle.
- Et jää yksin missään vaiheessa. Sinua autetaan ja neuvotaan. Sinun tarvitsee vain tuoda itsesi paikalle.
- Jos tuntuu että et ole valmis tai sinua pelottaa liikaa, voit hyvin mennä tapaamiselle seuraavalla kerralla. Voit kertoa vanhemmallesi ettet uskalla mennä sinne, mutta sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Muista antaa itsellesikin aikaa.
- Tällaiset elämänkokemukset tuovat valtavan tunnemyllerryksen ja sinulla on täysi oikeus kaikkiin tunteisiin mitä sinä aikana koet.
- Ei ole väärin tuntea vaikka vihaa tai olla tuntematta mitään.
Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. On ihan sama mitä kaverit sanovat tai ajattelevat. He eivät voi tietää miltä sinusta tuntuu tai mitkä ovat ne asiat vanhempiemme valintojen takana. Me emme niitä päätä.
-Johanna