Seksuaalirikokset ja niistä annettavat tuomiot puhuttavat paljon. Harvemmin kuullaan kuitenkaan niitä ihmisiä, joiden elämä mullistuu rikoksen myötä, nimittäin seksuaalirikoksista tuomittujen perheenjäseniä.
Ruotsalaisen keskusteluohjelman true crime -jaksossa Skavlan haastatteli Gisèle Pelicotia, jonka nyttemmin entinen aviomies tuomittiin vaimoonsa kohdistuneista vakavista seksuaalirikoksista. Gisèle Pelicot kuvasi heidän eläneen aivan tavallista elämää siihen saakka, kunnes Gisèlelle selvisi miehen huumanneen häntä toteuttaakseen rikokset. Gisèle Pelicotilla on 50 vuoden avioliitosta hyviä muistoja. Tavallista arkea, johon kuului, kuten ihmisillä yleensä, myös vaikeuksia. Hän ei tunnistanut aviomiehekseen miestä, joka oli syyllistynyt näihin rikoksiin.
Vastaavaa kuvaavat myös monet seksuaalirikoksesta tuomittujen henkilöiden kumppanit, joita olemme RETSissä tukeneet. He ovat eläneet tavallista elämää. Heidän todellisuutensa mullistuu, kun rikos tulee ilmi yllättäen. Monella ei ole ketään, jolle asiasta uskaltaisi puhua. He pohtivat, pitääkö lapsille kertoa ja miten. Suru jää usein tunnistamatta. Heistä ei puhuta uutisissa.
”Yhteiskunnan alhaisinta pohjasakkaa”
Usein on helpompaa ajatella, että rikolliset ovat ”toisia”, eli ihmisiä, joihin meillä ei ole yhteyttä. Tämä ajatus voi ulottua myös heidän perheisiinsä. Seksuaalirikoksesta tuomitut mielletään monien yhteisöjen ulkopuolisiksi, ja vankiyhteisössä heitä kuvataan usein pohjasakkana. Myös perheenjäsenet ovat saattaneet ajatella näin:
”Seksuaalirikollisista ajattelin, että he ovat yhteiskunnan alhaisinta pohjasakkaa ja ansaitsevat kaiken pahan mitä heille eteen tulee. – – Rikollinen omassa perheessä pakottaa ajattelemaan ja näkemään asioita ihan uudesta näkökulmasta. Enää se rikollinen ei ole se ”joku”, vaan se rikollinen on se oma perheenjäsen, ehkä puoliso.”
”Ennen puolisoni seksuaalirikosta ajattelin, että tekijä olisi usein syrjäytynyt yhteiskunnasta, tai hän olisi psyykkisesti sairas tai hän olisi niin kutsuttu peräkammarin poika eli ei puolisoa tai lapsia taustalla. Mutta erilaisia tuomioita luettuani ja kokemuksia läpi käyneenä olen huomannut, että seksuaalirikoksen tehneet voivat olla hyvinkin tavallisia, yhteiskunnassa kiinni olevia ihmisiä sekä heillä suurimmalla osalla on perheet ja lapset taustalla.”
Stigma vahvistaa yksin jäämisen kokemusta
Perheiden tilanteesta puhutaan harvoin, ja stigma voi vahvistaa yksin jäämisen kokemusta. Tuki ei myöskään jakaudu tasaisesti: joskus perheet saavat paljon apua ja myötätuntoa, toisinaan taas jäävät pitkälti yksin.
”Minulla oli tunne, ettei minua haluta auttaa, että olisimme vähemmän arvokas perhe, koska rikoksen laatu on yhteiskunnallisesti tuomittava ja aiheesta ei puhuta. Rehellisesti ajattelin, että olemme Suomen ainoa perhe, jossa on lapsia tämän keskellä, koska tämä on aihe, josta ei puhuta, perheet jäävät yksin.”
”Siinä suurimman surun ja hädän keskellä, joutuu venymään ihan uskomattomiin tekoihin selvitäkseen siitä jokapäiväisestä elämästä, josta se toinen henkilö on yllättäen otettu pois. Koska kyseessä on seksuaalirikos, ei siitä halua eikä voi puhua kenellekään. Silloin ei myöskään tule pyytäneeksi apua keneltäkään, vaikka oikeasti ei jaksaisi enää sekuntiakaan. Yrittää vaan vetää hymyn naamalle ja salata asian parhaan kykynsä mukaan, myös niiltä lähimmäisiltä, koska tietää, että tämmöinen satuttaa. — Siinä vaiheessa, kun ylipäänsä päädyimme avun piiriin, asiat ovat sujuneet eri tahojen kanssa hyvin.”
Kun Gisèle Pelicotilta kysyttiin, pystyikö hän heti rikoksista tiedon saatuaan näkemään aviomiehensä hirviönä, joka tämä oli, Gisèle vastasi: ”Herra Pelicot ei ole hirviö. Hän on tehnyt hirviömäisiä tekoja.”
Monet läheiset tekevät saman eron ihmisen ja hänen tekojensa välillä. Tuomittu ei lakkaa olemasta esimerkiksi vanhempi tai ihminen, jonka kanssa elämää on jaettu.
Miten tuomio vaikuttaa perheen arkeen?
Rikos muuttaa koko perheen arkea. Perheenjäsenen myötä menetetään tuloja. Rikoksen laadun myötä tulee esiin hyvin henkilökohtaisia asioita, joita on kiusallista puida julkisesti. Suhteet lähiyhteisöön voivat muuttua – onko asia tiedossa vaikkapa lasten kaverien vanhemmilla tai työkavereilla? Joutuuko lähivanhempi selittelemään tilannetta eri puolille, vai tarvitseeko hänen ottaa siitä vastuuta?
Perhe käy pitkään läpi ristiriitaa siitä, mitä perheenjäsen on tehnyt, millaisena he hänet tuntevat, millaisena ympäröivä maailma hänen esittää, millaisen kertomuksen tilanteesta perhe rakentaa ja miten tästä jatketaan eteenpäin.
Kuten monesti muutenkin, lapset jäävät tapahtuman jalkoihin. Seksuaalirikoksesta tuomitulla tosiaan voi olla lapsia. Joskus lapset ovat itse rikoksen uhreja, mutta eivät aina. Seksuaalirikoksia on myös erilaisia. Koska asiasta puhuminen on niin vaikeaa, voi lasten vanhempi vain ”kadota” vankilaan heidän arjestaan. Jos lapset tietävät, että vanhempi on vankilassa, on syyn kertominen usein siirretty aikaan, jolloin vanhempi ajattelee lapsen olevan kykenevämpi käsittelemään tietoa. Jos rikoksesta tuomitun nimi on julkaistu uutisoinnin yhteydessä, voi lapsi löytää netistä asioita, joista lukeminen ei ole lapsen edun mukaista. Joskus heidän koko perheestään kaivetaan yksityistä tietoa, jota jaetaan keskustelufoorumeilla.
”Kun kyseessä oli tämä rikos ja meillä perhe, niin suurin pelko oli miten minä äitinä pärjään yksin, miten lapset pärjäävät ilman isää ja mitä lapsille sanotaan, aletaanko lapsia kiusaamaan, hylätäänkö lapset, meneekö lasten elämä ja lapsuus pilalle. Tämä vei paljon aikaa ja energiaa, lukuisia itkuja, lukuisia murheita, lukuisia epätoivon hetkiä, sekä pakenemisreaktio. Jos lapsille ei kerrotakaan missä isä on, jos isä on norjassa tai hoidossa? Nämäkin asiat kävivät mielessä, mutta kun isän nimi oli rikoksen yhteydessä netissä, niin kaikki tieto olisi kuitenkin liipaisimella, koska vain etsittäessä.”
Kun seuraavan kerran kuulet seksuaalirikoksia koskevista tuomioista, muista, että tuomitulla voi olla perhe, jonka maailma on mullistunut. Perhe, joka elää rikoksen varjossa viikkoja, kuukausia tai vuosia, ja joka tarvitsee sekä mahdollisuuden käsitellä kokemuksiaan että tilaa jatkaa tavallista elämää.
Kirjoittaja Anastasia Lapintie työskentelee RETSin Lapsi- ja läheistyössä. Teksti on syntynyt yhteistyössä kahden henkilön kanssa, jotka ovat jakaneet kokemuksiaan kumppanin seksuaalirikostuomion vaikutuksista perheille.